Siirry sisältöön
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Kyseessä ei ole uusi asia, sillä jo aiemmin kuntien ja vuodesta 2023 hyvinvointialueiden tehtäviin on kuulunut rakenteellisen sosiaalityön toteuttaminen. Sen toteutustavat ovat   valtakunnallisesti vaihdelleet kovasti. Tämän vuoksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on vuodesta 2023 ohjannut hyvinvointialueita kehittämään rakenteellisen sosiaalityön toteutustaan. Myös Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue on osallistunut tähän kansalliseen kehittämistyöhön. Soiteen on perustettu rakenteellisen sosiaalityön -työryhmä, jossa on edustus kaikista sosiaalihuollon palvelutehtävistä. Työryhmän työtä koordinoivat allekirjoittaneet.

Rakenteellisen sosiaalityön tehtävä on laissa säädetty erityisesti sosiaalihuollon ammattilaisten tehtäväksi (sosiaalihuoltolaki 1301/2014 § 7).

Sosiaalinen raportointi käytössä

Kehittämistyön tuloksena Soitessa on otettu viime vuonna käyttöön sosiaalinen raportointi. Sitä toteutetaan webropol-lomakkeen avulla, joka on tarkoitettu Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen sosiaalihuollon ammattilaisten vastattavaksi. Esimerkiksi, jos työntekijä havaitsee kohtaavansa aiempaa enemmän asunnottomia asiakkaita, hän raportoi tästä webropol-lomakkeella järjestelmään.       

Sen jälkeen rakenteellisen sosiaalityön koordinoija käsittelee saapuneet sosiaaliset raportit ja toimittaa ne kommentoitavaksi palveluihin, joita raportit koskevat. Kommentoiduista raporteista laaditaan koosteet rakenteellisen sosiaalityön työryhmälle sekä sidosryhmien ja yhteistyötahojen käsiteltäväksi. Ensimmäinen sosiaalisen raportoinnin kooste on valmistunut ja Soiten aluehallitus on käsitellyt sen. Raportissa ovat mukana sekä sosiaalihuollon toimijoiden että asiakasraadin ja hyte-toimijoiden kommentit.  Se sisältää myös toimenpide-ehdotukset sosiaalisen raportoinnin kautta esille nousseiden asioiden kehittämiseksi. Jatkossa sosiaalinen raportointi jatkuu sovitun mallin mukaisesti ja vuosittain toimitetaan aluehallituksen käsiteltäväksi vuosiraportti, jossa on koottu sosiaalisen raportoinnin tulokset yhteen ja myös mahdollinen asioiden käsittely on tehty ja liitetty raporttiin.

Rakenteellisen sosiaalityön toteutussuunnitelmasta raamit työlle

Sosiaalisen raportoinnin lisäksi Soitessa on valmisteltu rakenteellisen sosiaalityön toteutussuunnitelmaa. Se on valmis ja etenee päätöksentekoon alkusyksyn aikana. Toteutussuunnitelmassa määritetään raamit Soitessa toteutettavalle rakenteelliselle sosiaalityölle. Alueen väestön ja asiakkaiden tilannetta tullaan tarkastelemaan elämänkaarimallin mukaisesti: lapset ja lapsiperheet, nuoret, työikäiset ja ikääntyneet.

Tietoiskuja ja köyhyyden tarkastelua

Viime keväänä käynnistettiin kuukausittain toteutettavat rakenteellisen sosiaalityön tietoiskut. Ne on tarkoitettu Soiten sosiaalihuollon henkilöstölle ja niiden avulla pyritään lisäämään sosiaalihuollon palvelutehtävissä työskentelevien rakenteellisen sosiaalityön osaamista sekä tietoa siitä, mitä ja miten sitä toteutetaan Soitessa. Jyväskylän yliopiston Kokkolan yliopistokeskuksen sosiaalitieteiden yksikkö on ansiokkaasti tukenut tietoiskuja esittelemällä niissä käytännön toteutusta tukevaa tuoretta tutkimustietoa.

Käynnistyvän syksyn aikana rakenteellisen sosiaalityön teemana on köyhyys. Köyhyys ja taloudelliset haasteet nousivat esiin vuoden 2023 sosiaalisista raporteista ja lisäksi köyhyys yhdistää ilmiönä eri ikäisiä Soiten alueen asukkaita. Teeman käsittely käynnistyy jälleen Kokkolan yliopistokeskuksen puheenvuorolla ja teeman käsittely jatkuu syksyn mittaan eri palvelualueiden puheenvuorolla teemaan liittyen. Kokoamme tietoa aiheesta ja selvitämme, miten köyhyys näkyy eri palveluissa vai näkyykö se. Lisäksi valmistelemme selvitystyön perusteella koosteen ja esitykset, miten hyvinvointialueen työntekijä voi edistää asiakkaidensa talousasioiden hoitoa ja ohjata häntä saamaan tukea niiden hoitamiseksi.

Rakenteellisen sosiaalityön avulla tehdään näkyväksi sosiaalihuollon ammattilaisten työssään tekemiä havaintoja.  Jos samasta asiasta tulee paljon havaintoja, on tärkeää, että ne nostetaan käsittelyyn ja niiden merkitys arvioidaan. Ajallemme on tyypillistä, että muutoksia tapahtuu varsin nopeastikin. Sosiaalisen raportoinnin kautta pystymme nostamaan tällaiset hiljaiset signaalit laajempaan ilmiöpohjaiseen tarkasteluun ja tuomme ne kehittämisen, hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyön, johtamisen ja päätöksenteon käsiteltäväksi.

Johanna Alatalo
tutkijasosiaalityöntekijä
Aikuissosiaalityön menetelmien vaikuttavuus -tutkimus
RRP3-osatutkimushanke

Tuija Tuorila           
hankejohtaja, RRF-Keski-Pohjanmaa-hanke
kehittämispäällikkö
SONet BOTNIA ja Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite

Katso myös nämä