Siirry sisältöön
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Valtuuttaminen tarjoaa esimerkiksi ikäihmisen tai edunvalvonnassa olevan läheisille sujuvamman tavan olla tukena terveys- ja sosiaaliasioissa.

Suomi.fi-valtuuksien antaminen luotettavalle henkilölle, esimerkiksi läheiselle tai ystävälle, tarkoittaa sitä, että valtuutettu henkilö saa oikeuden hoitaa verkkoasiointia toisen puolesta. Suomi.fi-valtuuksia hyödyntävät esimerkiksi Kela, Verohallinto, Traficom, apteekit, hyvinvointialueet, kunnat sekä monet julkisen ja yksityisen sektorin terveyspalvelut.

Kun toinen henkilö valtuutetaan Suomi.fi-valtuuksilla, arjen asiointi, kuten reseptien uusiminen tai ajanvaraukset terveyspalveluihin, sujuvat jatkossa helpommin.

Valtuuden voi tehdä Puolesta asioinnin päivänä 12.12.

Soite järjestää yhteistyössä Halsuan kunnan kanssa Puolesta asioinnin päivän torstaina 12.12.2024 klo 9–11 Halsuan kunnantalolla, osoitteessa Kauppisentie 5. Tapahtuma tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä suomi.fi-valtuuksia virkailija-avusteisesti sosiaali- ja terveyspalveluihin sekä apteekkiasiointiin.

Tapahtuma on suunnattu erityisesti eläkeläisille ja muille, joilla ei ole käytössään vahvan tunnistautumisen välineitä tai jotka tarvitsevat apua valtuuksien tekemisessä.

Valtuuksien tekeminen vaatii kuvallisen henkilöllisyystodistuksen sekä valtuutettavan henkilön suostumuksen ja henkilötunnuksen. Puolesta asioinnin päivänä täytetään virkailijoiden avustuksella avustettu valtuutuslomake. Voit halutessasi tulostaa ja täyttää valtuutuslomakkeen etukäteen.

Tulosta avustettu valtuutuslomake tai tutustu toisen puolesta asiointiin tarkemmin Soiten verkkosivuilla osoitteesta soite.fi/puolesta-asiointi.

Lisäksi Puolesta asioinnin päivässä on mahdollista tutustua Soiten digipalveluihin ja Älykkäät kylät -yhteistyöhankkeeseen sekä saada yleistä digitukea. Tapahtumassa on myös kahvitarjoilu.

Puolesta asioinnin päivä on maksuton ja avoin kaikille kiinnostuneille. Tule rohkeasti mukaan saamaan apua ja tekemään asioinnista helpompaa – yhdessä se onnistuu!

Katso myös nämä