Siirry sisältöön
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Soiten vuoden 2025 talousarvio on hyväksytty -13,4 miljoonaa euroa alijäämäisenä. Keväällä 2025 tehdään muutostalousarvio, jolla pyritään nollatulokseen. Muutostalousarvioon tarvitaan laaja-alaisia, palvelurakenteisiin kytkeytyviä ja kustannussäästöjä nopeasti tuottavia toimenpiteitä. Näin ollen on välttämätöntä aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintalain mukaiset neuvottelut (laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa ja hyvinvointialueella 4 §). Yhteistoimintalain mukaiset mahdolliset muutokset kohdistuvat kaikkiin hyvinvointialueen toimialueisiin ja niillä työskenteleviin henkilöstöryhmiin.

Toimenpiteiden perusteena olevien säästötarpeiden saavuttamiseksi hyvinvointialueella on vähennettävä arviolta 200 henkilötyövuotta vuosien 2025 ja 2026 aikana. Henkilötyövuosia pyritään ensisijaisesti vähentämään määräaikaisten palvelussuhteiden päättymisten, eläkkeelle jäämisten ja työpaikanvaihdosten tuoman luontaisen poistuman avulla. Hyvinvointialueella on tänä vuonna arviolta noin 120 eläkkeelle tai työkyvyttömyyseläkkeelle jäävää. Osa-aikaistamisia, lomautuksia ja irtisanomisia tehdään vasta toissijaisesti.

Toimenpiteet toteutetaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun neuvottelut ovat päättyneet ja neuvotteluvelvoite on täyttynyt. Arviolta maalis-huhtikuun aikana.

Soiten henkilökuntaa kuullaan ja osallistetaan osana neuvotteluita henkilöstöinfoissa sekä henkilöstökyselyn avulla. Henkilöstöltä pyydetään näkemyksiä koko hyvinvointialueen sekä oman työyksikön kustannustehokkuuden kehittämiseen ja toiminnan tehostamiseen.

Yhteistoimintaneuvottelut yhdessä palveluverkkomuutosten kanssa kattavat talouden sopeuttamistoimia vuodelle 2025 yhteensä 13,4 miljoonaa euroa. Talouden tasapainottamista on kuitenkin jatkettava edelleen, jotta talous saadaan tasapainoon. Soiten vuoden 2023 tilinpäätöksen ja vuoden 2024 tilinpäätösarvio yhteenlaskettu alijäämä on noin 37,5 miljoonaa euroa. Lainsäädännön mukaan hyvinvointialueiden alijäämät tulee olla katettuna vuoden 2026 tilinpäätöksessä.

Katso myös nämä