Soite kouluttaa sijaisvanhempia toukokuussa 2025
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite kouluttaa keväällä uusia sijaisvanhempia eli perhehoitajia. Uusia sijaisperheitä tarvitaan jatkuvasti kaikenikäisille lapsille pienistä vauvoista nuoriin saakka. Seuraava sijaisvanhempien valmennus alkaa toukokuussa 2025.

Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa perheessä. Kun lapsen omien vanhempien voimavarat eivät riitä lapsen tarpeisiin vastaamiseen, sijaisperheet astuvat tärkeään rooliin huolehtimaan lapsesta tarjoamalla hänelle turvallisen kasvuympäristön.
Sijaisperheitä tarvitaan kaiken ikäisille lapsille aina pienistä vauvoista nuoriin saakka. Koska lasten tarpeet ovat moninaisia, tarvitaan myös monenlaisia sijaisperheitä. Soite rekrytoi ja valmentaa jatkuvasti uusia perhehoitajia, jotta jokaisella lapsella olisi tarvittaessa mahdollisuus tulla sijoitetuksi juuri hänen tarpeisiinsa parhainten vastaavaan perheeseen. Ideaalitilanteessa sijaisperheitä olisikin enemmän kuin perhehoitoa tarvitsevia lapsia.
Perhehoitajana voi toimia pariskunta, yksinasuva tai yksinhuoltaja.
Sijaisvanhempien ennakkovalmennus
Sijaisvanhemmaksi ryhtyminen on iso päätös, joka edellyttää riittävää valmentautumista. Soiten järjestämän PRIDE-valmennus on sijaisvanhemmuutta harkitseville suunnattu ennakkovalmennus, jonka aikana osallistujat pääsevät tutustumaan lastensuojeluun ja perhehoidon tärkeään tehtävään.
PRIDE-valmennus koostuu yhdeksästä ryhmätapaamisesta, jotka järjestetään Soiten perhekeskuksessa (Terveystie 1, Kokkola). Valmennukseen sisältyy myös perhekohtaisista tapaamisista, joiden ajankohdat sovitaan erikseen myöhemmin. Valmennukseen hakeutuvat tavataan myös kerran ennen valmennusryhmän alkua.
Soite järjestää valmennuksia sijaisvanhemmille 1–2 kertaa vuodessa. Seuraava sijaisvanhempien eli perhehoidon valmennus alkaa toukokuussa 2025 ja sen ensimmäinen ryhmätapaaminen on 17.5.
Kevään valmennusryhmässä on vielä tilaa – ilmoittauduthan pian mukaan!
Ilmoittaudu mukaan soittamalla tai laittamalla sähköpostia Soiten perhehoidon sosiaalityöntekijälle Vuokko Airaksiselle puh. 040 804 2247 tai vuokko.airaksinen@soite.fi. Viikolla 15 (7.–13.4.) ilmoittautumiset perhehoidon sosiaalityöntekijä Tuija Haggrénille puh. 040 804 2933.