Pääsiäinen lähestyy – muista nämä asiat, jos poltat pääsiäiskokkoa
Pääsiäiskokko kuuluu monen keskipohjanmaalaisen pääsiäisen juhlintaan. Pääsiäiskokosta tarvitsee tehdä tulentekoilmoitus vain silloin, jos paikalle odotetaan saapuvan yli 200 henkilöä. Katso alta vinkit pääsiäiskokon turvalliseen polttamiseen.

Avotulella tarkoitetaan nuotiota tai muuta vastaavaa tulen käyttöä, josta tulen on mahdollista päästä leviämään maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi. Avotuleksi lasketaan esimerkiksi nuotion, kokon ja risujen poltto sekä tulen polttaminen kertakäyttögrillissä. Lain mukaan merkittävästi savua muodostavista avotulista ja kulotuksesta on tehtävä ilmoitus paikkakunnan pelastusviranomaiselle väärien hälytyksien vähentämiseksi.
Pääsiäiskokko on perinnetuli, joten siitä ei tarvitse tehdä tulentekoilmoitusta, jos kokon polttopaikalle ei tule yli 200 henkilöä. Jos paikalle oletetaan tulevan yli 200 henkilöä, pääsiäiskokon polttamista pidetään yleisötilaisuutena. Tällöin sitä varten on tehtävä tulentekoilmoituksen sekä tapahtuman mukainen pelastussuunnitelma. Tulentekoilmoitus ja pelastussuunnitelma tulee toimittaa pelastuslaitokselle 14 päivää ennen tilaisuuden alkua.
Tee ilmoitus tulenteosta ensisijaisesti pelastustoimen verkkosivuilla:
Avotulentekoilmoituksen voi tehdä myös soittamalla Keski-Pohjanmaan pelastuslaitoksen päivystävälle palomestarille numeroon 040 735 2911.
Varaudu ilmoittamaan palomestarille ainakin seuraavat tiedot:
- tulentekijän/vastuuhenkilön tiedot
- polttopaikan tarkka osoite
- polttoaika (milloin poltto alkaa, milloin poltto/savunmuodostuminen loppuu)
Lataa ja täytä yleisötapahtuman pelastussuunnitelman mallipohja pelastuslaitosten kumppanuusverkoston sivuilta:
Maastopalovaara voi rajoittaa avotulen tekoa
Avotulta ei saa lain mukaan sytyttää Ilmatieteen laitoksen antaman maastopalovaaran aikana. Maastopalovaaraa voivat lisätä esimerkiksi maaperän kuivuus ja kova tuuli. Myös Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastusviranomainen voi perustellusta syystä kieltää avotulen teon hyvinvointialueella tai osassa sitä määrätyksi ajaksi.
Maastopalovaroituksissa on 3 vaaratasoa (keltainen, oranssi ja punainen). Minkään vaaratason aikana avotulta ei saa tehdä alueella. Tulentekoilmoituksen laatiminen ja lähetys ei myöskään anna lupaa avotulen sytyttämiseen varoitusten voimassa ollessa.
Maastopalovaroituksen voimassa olon voi tarkastaa Ilmatieteen laitoksen sivuilta:
Pääsiäiskokon polttaminen turvallisesti
Tulen sytyttäjä on aina vastuussa tulesta, sen kunnollisesta sammuttamisesta ja palosta aiheutuvista palo- tai savuvahingoista. Varmista itsellesi, läheisillesi ja naapureillesi turvallinen pääsiäinen seuraamalla seuraavia ohjeita:
- Tarkista Ilmatieteenlaitoksen voimassa olevat maastopalovaroitukset. Voimassa olevien varoituksien aikaan avotulta ei saa sytyttää vaan tulen teko tulee siirtää toiseen ajankohtaan.
- Tee tulentekoilmoitus ja pelastussuunnitelma, mikäli kokon polttopaikalle odotetaan saapuvan yli 200 henkilöä.
- Huomioi toiset. Varmista maanomistajan lupa avotulen tekemiseen. Myös naapureille on kohteliasta ilmoittaa etukäteen pääsiäiskokosta mahdollisesti syntyvästä savuhaitasta.
- Valitse tulentekopaikka viisaasti. Valitse paikka niin, ettei tuli pääse leviämään maastoon. Varmista myös, ettei tulipaikan lähellä ole sähköjohtoja tai rakennuksia.
- Varaa polttopaikan lähettyville jo ennen sytyttämistä riittävät sammutusvälineet, kuten vedellä täytettyjä ämpäreitä, vesiletku ja käsisammuttimia. Varaa tulipaikalle myös harava ja lapio kuuman maaperän käsittelyä ja raivausta varten.
- Pidä puhelin mukana. Jos palo pääsee hallinnastasi, soita hätänumeroon 112. Voit myös ladata älypuhelimeesi 112-sovelluksen, joka mahdollistaa yhteydenoton sekä paikan karttakoordinaattien jakamisen hätäkeskukseen nopeasti.
- Älä jätä kokkoa koskaan palamaan yksin!
- Muista kokon polton jälkeen myös sen kunnollinen jälkivartiointi. Palo voi lähteä leviämään ruohikkoon ja metsään pelkästä kipinästä. Poistu kokon luota vasta kun se on kunnolla sammunut.