Asiakkaat pääsevät nopeammin kaihileikkaukseen Soitessa elokuusta alkaen
Keski-Pohjanmaan keskussairaalan silmäyksikössä aloitetaan elokuusta alkaen kaihileikkausten hoito siten, että yhdellä käynnillä leikataan vain yksi kaihisilmä. Toimintamalli parantaa hoidon saatavuutta ja lyhentää jonotusaikoja, sillä kaihileikkausten tarve on kasvanut Keski-Pohjanmaalla väestön ikääntyessä.

Keski-Pohjanmaan keskussairaalan silmäyksikössä hoidetaan elokuusta alkaen asiakkaiden kaihileikkaukset siten, että asiakkaalta leikataan yhdellä käynnillä vain yksi kaihisilmä. Toimintamalli parantaa hoidon saatavuutta ja lyhentää jonotusaikoja.
─ Pystymme tällä toimintamallilla tarjoamaan kaihileikkauksen mahdollisimman monelle asiakkaalle. Samalla huolehdimme siitä, että kaikki jonossa olevat akuutit kaihileikkaukset saadaan toteutettua hoitotakuun puitteissa, kertoo Soiten silmäyksikön esihenkilö Mervi Takalo.
Kaihileikkausten tarve on kasvanut nopeasti väestön ikääntyessä Keski-Pohjanmaalla. Vuonna 2023 Soitessa tehtiin kaihitoimenpiteitä 525 asiakkaalle, kun taas vuonna 2024 vastaava lukumäärä oli 699 asiakasta.
Näöntarkkuus paranee jo yhden silmän leikkauksella
Kaihi on yleinen ikääntymiseen liittyvä silmävaiva, jossa silmän sisällä oleva linssi eli mykiö on samentunut ja läpäisee valoa huonosti. Kaihileikkauksessa samentunut mykiö poistetaan ja sen tilalle asetetaan keinotekoinen linssi, joka kirkastaa näön vähintään entiselleen. Kaihileikkaus parantaa näöntarkkuutta selvästi, ja parantuminen siitä on yleensä nopeaa.
Usein leikatun silmän näöntarkkuus paranee niin hyvälle tasolle, että toisen leikkaamattoman silmän kaihileikkauskriteerit eivät vielä välttämättä täyty. Jos kaihileikkauksen jälkeen kriteerit kuitenkin täyttyvät, asiakas laitetaan tarvittaessa toisen silmän leikkausjonoon.
─ Asiakasta tiedotetaan yksilöllisesti hänen mahdollisesta toisen silmän leikkaustarpeesta jatkossa, vahvistaa Takalo.
Yhden kaihisilmän leikkaaminen kerrallaan ei ole Suomessa saatikka Soitessa uusi toimintamalli. Vastaava malli on käytössä muillakin hyvinvointialueilla, kuten Päijät-Hämeen hyvinvointialueella. Soitessa toimintamalli on ollut käytössä aiemmin sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymän aikaan.
─ Käytännössä keskussairaalan silmäyksikössä palataan entiseen. Entiseen toimintamalliin palaamisen avulla pystymme tarjoamaan hoitoa paremmin mahdollisimman monelle asiakkaalle, tiivistää Takalo.