Siirry sisältöön
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Valtakirjan voi antaa täysi-ikäinen henkilö, joka on oikeustoimikelpoinen. Mikäli potilas/asiakas on muistamaton, kehitysvammainen tai muulla tapaa kykenemätön ymmärtämään valtakirjan merkitystä, tulee ottaa yhteyttä maistraattiin edunvalvojan nimeämistä varten. Valtakirjalla potilas/asiakas voi valtuuttaa myös yksityisen palveluntuottajan, kuten kotihoitoa antavan palveluntuottajan, hoitamaan asioitaan.

Halutessasi voit perua valtuutuksen ilmoittamalla siitä kirjallisesti, esimerkiksi valtakirjan perumislomakkeella tai vapaamuotoisella kirjallisella ilmoituksella sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikölle.

Puolesta asiointi eri palveluissa

PalveluAsiakas / valtuuttaja yli 18 v.Asiakas / valtuuttaja alle 18 v.
Soiten sosiaali- ja terveydenhuollon yksikötTäytettävä valtakirja Huoltajalla on oikeus toimia alaikäisen puolesta huoltajuussuhteen perusteella. Huoltajan henkilöllisyys on tunnistettava ja huoltajan tulee kertoa lapsen henkilötunnus.

Terveydenhuollossa huoltaja voi hoitaa kaikkia alaikäisen lapsensa asioita sekä pyytää alaikäisen potilasasiakirjat nähtäväkseen ja saada niistä kopion, ellei päätöskykyinen alaikäinen ole kieltänyt tietojen antamista.
DigiSoiten terveydenhuollon Omahoito-palveluTäytettävä valtakirja Huoltaja voi asioida alle 12-vuotiaan puolesta.

Teini-ikäinen 15-18-vuotias voi asioida itse tai yhdessä vanhempiensa kanssa omalla vahvan tunnistautumisen välineellä (henkilökortti kansalaisvarmenteella tai pankkitunnukset).

Omahoidon ajanvarauksessa vanhemmat voivat varata aikoja alle 18-vuotiaille lapsilleen ja katsella tekemiään ajanvarauksia. Jos alaikäinen itse tekee ajanvarauksen, niin ajanvaraustiedot eivät näy vanhemmille. Jos ammattilainen varaa alaikäiselle ajan, niin hän merkitsee tiedon saako ajanvaraus näkyä vanhemmille.
DigiSoiten sosiaalihuollon OmapalveluTäytettävä valtakirja Huoltaja voi asioida alle 12-vuotiaan puolesta.
Pääsääntöisesti huoltaja voi asioida 12-15-vuotiaan suostumuksella.

Teini-ikäinen 15-18-vuotias voi asioida itse tai yhdessä vanhempiensa kanssa omalla vahvan tunnistautumisen välineellä (henkilökortti kansalaisvarmenteella tai pankkitunnukset).
Kelan Omakanta-palvelusuomi.fi valtuudet-palvelu

Toisen aikuisen puolesta asiointi Omakannassa
Alaikäinen voi asioida Omakannassa itse tai yhdessä vanhempiensa kanssa omalla vahvan tunnistautumisen välineellä (henkilökortti kansalaisvarmenteella tai pankkitunnukset).

Soitessa arvioidaan lapsen kypsyystaso käyntikohtaisesti. Kypsyystason arvioinnin perusteella alaikäisellä on mahdollisuus päättää, mitä terveystietoja huoltajille näytetään Omakanta-palvelussa.

Suomi.fi valtuudet ja avustettu valtuuttaminen

Soiten valtuuspisteissä voi antaa luottohenkilölleen valtuuden asioida puolestaan terveys-, sosiaali- ja apteekkiasioissa. Palvelu on tarkoitettu henkilöille, joilla ei ole digitaalisia tunnistautumisvälineitä kuten verkkopankkitunnuksia. Valtuudet tallennetaan Suomi.fi-valtuuksiin.

Valtuuden voi antaa Soiten valtuuspisteissä:

Varaa aika puhelimitse:

  • Kokkolan terveyskeskuksesta, puh. 040 489 2256
  • Geriatrian poliklinikalta, puh. 06 826 3222

Valtuuspisteessä tallennetaan tiedot Suomi.fi-valtuuksiin. Soiten tarjoama palvelu on suunniteltu yhdessä Suomi.fi-valtuudet tuottavan Digi- ja väestötietoviraston kanssa. Lisätietoa Suomi.fi-valtuuksista osoitteessa: suomi.fi/valtuudet

Lisätietoa:

Katso myös nämä