Soite ➔ Viestintä ➔

Hoito nuorten omaan elinympäristöön - nuorisopsykiatrian toimintaa kehitettiin nuorten ehdoilla

19.11.2020


Nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet koko maassa. Myös Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten alueella lähetteiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti nuorisopsykiatrian osalta tähän vuoteen asti.

Nuorisopsykiatrialla ryhdyttiin reilu vuosi sitten kehittämään avohoidon palveluita vastaamaan kasvanutta tarvetta. Tavoitteena oli lähetteetön matalan kynnyksen toiminta, joka tavoittaa nuoret mahdollisimman varhaisessa vaiheessa heidän omassa elinympäristössään, siellä olevien aikuisten kanssa.

Kehitystyön tuloksena syntyi kaksi uutta toimintamallia: NuortenAku eli nuorisopsykiatrian akuuttityöryhmä sekä tehostetun avohoidon malli, Nuorten yhteisö.

NuortenAku-toiminnassa hyödynnetään nuorten luontaisia ympäristöjä eli mennään sinne, missä perheet ja nuoret ovat.

- Aiemmin kirjoitettiin lähete ja tavattiin sairaalassa. Tämä on aivan toisenlainen lähestymistapa, kertoo Soiten lasten ja nuorten psykiatrian vastuualuejohtaja Jaakko Kosonen.

Olennainen osa uutta toimintaa on tiivistetty yhteistyö perustason toimi- joiden, kuten koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon, opettajien, perheneuvoloiden ja sosiaalihuollon kanssa.

Parhaimmillaan sairaalakäynti tai sairaalahoito jää kokonaan pois ja ongelmat pystytään ratkomaan siellä, missä niitä ilmenee.

Nuorten yhteisö taas tarjoaa tukea nuorelle esimerkiksi osastolta kotiutuessa, mutta toisaalta myös ennaltaehkäisevästi ennen kuin sairaalajaksolle on tarvetta. Ryhmä kokoontuu säännöllisesti harjoittelemaan vuorovaikutustaitoja sekä sosiaalisia taitoja ja viettämään aikaa yhdessä.


Soiten nuorisopsykiatrian avohoidon tavoitteena on toiminta, joka tavoittaa nuoret mahdollisimman varhaisessa vaiheessa heidän omassa elinympäristössään, siellä olevien aikuisten kanssa.

NuortenAku ja Nuorten yhteisö ovat ovat olleet toiminnassa vuoden ajan. Viime viikolla Suomen Messusäätiö ja Sairaanhoitajaliitto palkitsivat Soiten nuorisopsykiatrian Ihmisen parhaaksi -palkinnolla avohoidon palveluiden kehittämisestä.

- Palkinto ei ole meriitti vain nuorisopsykiatrialle vaan koko Soitelle. Organisaatiomme haluaa kehittyä ja myös mahdollistaa kehittymisen, toteaa Kosonen.

Raati arvosti sitä, että avohoidon palveluja uudistamalla kuukausien mittaiset hoitojonot on onnistuttu purkamaan ilman resurssien lisäämistä, ja järjestelmä on mukautettu nuorten toimintaan. Lisäksi uudistukset on toteutettu niin, että muista palveluista ei ole jouduttu karsimaan.

Ennen kaikkea uudistusten myötä mielenterveysongelmien kanssa kamppailevien nuorten hoitoon pääsy on ketterämpää koko Soiten alueella.

Nuorisopsykiatria

  • Asiakkaat pääsääntöisesti 13-18-vuotiaita.
  • Yleisiä nuorten mieleen liittyviä ongelmia ovat masennus, ahdistuneisuus, syömishäiriöt, itsetuhoisuus, sosiaalisten tilanteiden pelot ja pakko-oireet.
  • Soiten nuorisopsykiatria palkittiin Ihmisen parhaaksi -palkinnolla 6.11.2020 avopalveluidensa kehittämisestä.