Siirry sisältöön
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Asiakasohjaus ja kotiin järjestettävät tukipalvelut -yksikkö keskittyy ikäihmisen sosiaalisen vuorovaikutuksen ja kontaktien ylläpitämiseen sekä verkostoihin kodin ulkopuolella.

Tavoitteena on mahdollistaa turvallinen kotiasuminen ikäihmiselle tukipalveluiden keinoin sekä kotihoidon tukeminen ja palvelu- tai laitosasumiseen siirtymisen pitkittäminen. Omaishoitajuuden tukeminen on merkittävä osa ikääntyneiden avopalveluita. Perhehoito on olennainen osa kotona asumisen tukea.

Lähtökohtana kaikissa palveluissa on ylläpitää voimavaroja, toimintakykyä ja hyvää arkea asiakkaan omassa kodissa.

Palvelutarpeen arviointi

Tuen ja palvelutarpeen arviointi tehdään aina silloin kun herää huoli ikäihmisen arjessa selviämisestä ilman toisen henkilön apua. Arviointi tapahtuu keskustellen, havainnoiden ja testaamalla. Näyttöön perustuvaa tietoa hyödynnetään arviointia tehdessä.

Ikäihmisen tarvitsemien arkea helpottavien palveluiden kartoittaminen on osa kotona tehtävää palvelutarpeen arviointia. Arvioinnissa painottuu ikäihmisen toimintakykyä heikentävien riskitekijöiden ennakointi ja kartoittaminen, joita ovat muun muassa terveydentilan epävakaus, runsas lääkitys ja heikko ravitsemustila. Kotikäynnin aikana asiakkaan kanssa tehdään asumisturvallisuusselvitys sekä kartoitetaan esimerkiksi mahdollisten apuvälineiden tarve. Arviointikäynnit ovat asiakkaalle aina maksuttomia.

Soiten asiakasohjauksessa ja kotiin järjestettävissä tukipalveluissa käytetään RAI-tietojärjestelmää ikääntyneiden kuntoutumista edistävien palveluiden suunnittelussa, arvioinnissa ja kehittämisessä.

Palvelut

Kotiateriapalvelu tukee itsenäistä ja mahdollisimman pitkään kestävää kotona asumista. Kotiin toimittavan ateriapalvelun tavoitteena on tarjota ikäihmisille maistuvia ja ravitsemuksellisesti täysipainoisia aterioita. Ruokavalio kootaan ikääntyneille tutuista ruuista ja valmistuksessa otetaan huomioon ruuan rakenne ja maustaminen.

Soite on keskittänyt kotiaterioiden valmistuksen Tunkkarin valmistuskeittiöön Veteliin. Ateriat toimitetaan kylminä, yksittäispakattuina aterioina kaikille asiakkaille kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja perjantaisin. Ruuan turvallisuuden ja terveellisenä pysymisen takaa suojakaasuun pakkaaminen (samalla tavalla kuten esimerkiksi kauppojen valmisateriat tai lihaleikkeleet) sekä katkeamaton kylmäkuljetus. Soiten kotiateriapalvelu sisältää päivittäisen ruuan (pääruoka, salaattiannos ja jälkiruoka) lisäksi myös kuljetuksen.

Palvelu on maksullista ja perustuu Soiten vahvistamiin maksuihin ja taksoihin. Kaustisen ja Lestijärven kunnat eivät ole toiminnan piirissä. Lisätietoja näiden kuntien ateriapalveluista voi kysyä paikallisilta kunnantoimistoilta.


Yhteystietoja:

  • Aterioiden toimittamiseen ja tilauksiin liittyvät asiat (esim. palvelun käynnistäminen tai päättäminen) arkisin ennen klo 15:00 puhelimitse numeroon 040 806 5478.
  • Laskutukseen liittyvät asiat arkisin ennen klo 15:00 puhelimitse numeroon 040 806 5103.

Muistisairas ihminen selviytyy parhaiten tutussa ympäristössä tuttujen rutiinien turvin. Monet tulipalot syttyvät sähköliedestä levyn unohtuessa. Ikääntyneiden asiakasohjauksesta ja kotiin järjestettävistä tukipalveluista on mahdollisuus vuokrata kotona asumisen tueksi lieden turvakytkimiä. Lieden turvakytkimen avulla virtaa ei saa vahingossa päälle. Turvakytkimen avulla kyetään paremmin tukemaan ikäihmisen turvallista kotona asumista.

Lieden turvakytkintä voi anoa Soiten alueella kotonaan asuva, heikentyneen toimintakyvyn omaava ikäihminen. Turvakytkimen saamiseksi tarvitaan palveluohjaajan tai kotihoidon sairaanhoitajan lähete.

Lieden turvakytkimen vuokraaminen on asiakkaalle maksullista. Maksu perustuu Soiten vahvistamiin maksuihin ja taksoihin. Asiakasohjauksen ja kotiin järjestettävien tukipalvelujen palveluohjaaja huolehtii järjestelyistä keskitetysti.

Soitessa toimii kuljetusten hallintaan ja ohjaukseen keskittyvä Matkapalvelukeskus. Palvelun tuottaa Taksi Helsinki. Matkapalvelukeskuksen palvelut ovat nopeasti asiakkaiden saatavilla ja kuljetuksen voi varata myös etukäteen.

Sosiaalihuoltolain mukainen liikkumista tukeva palvelu

Sosiaalihuoltolain mukaisia liikkumista tukevia palveluita järjestetään henkilöille, jotka eivät kykene itsenäisesti käyttämään julkista joukkoliikennettä sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen toimintakykyä alentavan syyn takia ja joille liikkumisen tuki on tarpeen jokapäiväiseen elämään kuuluvien asioiden hoitamiseksi.  

Liikkumista tukevaa palvelua voidaan myöntää asiointi- ja virkistysmatkoihin lähinnä ikääntyneille henkilöille, jotka tarvitsevat tukea ikääntymiseen liittyvän toimintakyvyn heikentymisen johdosta.

Sosiaalihuoltolain mukaista liikkumista tukevaa palvelua voidaan myöntää asioimis- ja virkistyskäyttöön. Sairausvakuutuksen piiriin kuuluvia lääkärimatkoja yms. ei korvata. Asiakas maksaa matkasta julkisen liikenteen taksan mukaisen omavastuuosuuden. 

Liikkumista tukevan palvelun myöntämiseksi tarvitaan hakemus sekä lääkärintodistus. Hakemus ja lääkärinlausunto käsitellään pyydettyjen liitteiden saapuessa, viimeistään kolmen kuukauden sisällä.

Vammaispalvelulain mukainen liikkumista tukeva palvelu

Vammaispalvelulain mukaan vaikeavammaiselle henkilölle on järjestettävä kohtuulliset liikkumista tukevat palvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee liikkumista tukevaa palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Vammaispalvelulain mukainen liikkumista tukeva palvelu kuuluu erityisen järjestämisvelvollisuuden piiriin ja siihen on laissa mainitut edellytykset täyttävällä vaikeavammaisella henkilöllä subjektiivinen oikeus.

Vammaispalvelulain mukaisia liikkumista tukevia palveluja järjestetään ainoastaan vaikeavammaiselle henkilölle. Vammaispalvelulain mukaista liikkumista tukevaa palvelua järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa vuoksi voi käyttää julkisia joukkoliikennevälineitä ilman kohtuuttoman suuria vaikeuksia. Palvelun tarpeen tulee johtua vammasta tai sairaudesta, joista aiheutuvan haitan tulee olla pitkäaikainen, pääsääntöisesti vähintään yhden (1) vuoden kestävä.

Liikkumista tukevaa palvelua ei myönnetä yleensä sairaudesta toipumisen ajaksi tai kuntoutusvaiheeseen. Vammaispalvelulain mukaisia matkoja ei saa käyttää terveydenhoidon, sairaanhoidon tai kuntoutuksen matkoihin, joiden korvaus perustuu sairasvakuutuslakiin tai henkilö saa niihin korvausta muun lain nojalla. Näitä matkoja ovat esimerkiksi lääkäri-, laboratorio- ja terapiakäynnit, apuvälineiden sovituskäynnit tai lääkärin määräämät tutkimus- ja hoitokäynnit.


Liikkumista tukevaa palvelua haetaan kirjallisesti hakemuksella tai sähköisellä hakemuksella Omapalvelun kautta. Hakemuksen liitteeksi tulee aina toimittaa alle puoli vuotta vanha lääkärinlausunto sekä hakijan ja samassa taloudessa asuvien verotuspäätökset.

Liikkumisen tuen tarpeesta on mahdollista tehdä arvio Omaolon kautta:

Muistiliiton Muistineuvo-tukipuhelin tarjoaa muistisairauksiin liittyvää ohjausta ja neuvontaa.

  • Ensitietoa juuri silloin kun itse siihen valmis
  • Mahdollisuuden saada tietoa itselle sopivissa erissä
  • Tietoa muistista, muistisairauksista sekä hoito- ja palvelujärjestelmään liittyvistä asioista
  • Neuvontaa, tukea ja palveluohjausta
  • Tiedon ja tuen tarve myös omaisella jonka läheinen siirtynyt pitkäaikaishoitoon

Siivous- ja kotitaloustyöt eivät Soitessa kuulu ikääntyneiden kotiin järjestettäviin tukipalveluihin tai kotihoitoon. Asiakkaat voivat kuitenkin hyödyntää Verohallinnon arvonlisäverottomia palveluita tai kotitalousvähennystä tarvitsemiinsa kodinhoidollisiin palveluihin.

Asiakkailla on toimintakyvyn heiketessä mahdollisuus ostaa kotitaloustöihin apua kunnissa toimivilta yksityisiltä palveluntuottajilta. Palveluiden piiriin kuuluvia asioita voivat olla esimerkiksi siivous, ruuanlaitto, pyykinpesu ja pyykkihuolto, piha-alueiden ja puutarhan hoito tai lumenluonti. Kotitalousvähennyksen voi saada, mikäli työ tehdään omassa tai vapaa-ajan kodissa tai vanhempien/isovanhempien kodissa.

Asiakkaat, heidän läheisensä tai asiasta kiinnostuneet voivat itse olla suoraan yhteydessä eri kunnissa toimiviin yrittäjiin. Tietoa yrittäjistä löytyy paikallislehdistä, alueiden kunnantoimistoilta ja kaupungintaloilta. Asiakasohjauksen ja kotiin järjestettävien tukipalveluiden palveluohjaajat antavat myös mielellään lisätietoja asiasta. 

Soiten asiakasohjauksen ja kotiin järjestettävien tukipalveluiden palveluohjaajilta voi tarvittaessa kysyä perustietoa kotitalousvähennyksestä tai arvonlisäverottomista palveluista (siivous ja kodinhoito).

Verohallinnon linkkien kautta on mahdollisuus käydä tutustumassa palveluihin, niiden kriteereihin, hakemuksiin ja hakuohjeisiin:

Turvapuhelin on kotona asumisen apuväline, jonka avulla voidaan hälyttää apua äkillisissä hätätilanteissa kaikkina vuorokauden aikoina.

Turvapuhelinkriteerit ovat seuraavat:

  • asiakas ymmärtää turvapuhelimen käyttötarkoituksen (ei suositella, mikäli muisti on selkeästi alentunut)
  • asiakas asuu kotona
  • asiakkaalla tai omaishoidettavalla on terveydellinen syy, joka edellyttää nopeaa avunsaannin tarvetta
  • asiakkaalla on terveydellinen syy, joka vaikeuttaa päivittäistä elämää ja siten aiheuttaa toistuvasti vaaratilanteita
  • asiakas ymmärtää että kyseessä on maksullinen palvelu
  • asiakas/omainen kykenee huolehtiman turvapuhelimen testaus- ja huoltotoimenpiteistä

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite ostaa Tunstall Oy:ltä kotona asumisen tukipalveluina vanhusten ja vammaisten turvapuhelinpalveluja. Tunstall Oy vastaanottaa hälytyskeskuksessa turvapuhelinhälytyksiä, jotka välitetään kulloisenkin asiakkaan kohdalla auttajaorganisaatiossa määriteltyihin vastaanottajanumeroihin. Ensimmäiset puhelut voi halutessaan ohjata myös omaisille tai muille yhdyshenkilöille, jotka ovat sitoutuneet toimimaan auttajatahoina.

Asiakas maksaa itse laitteen ohjelmoinnista, asennuksesta ja käyttöopastuksesta aiheutuvat kulut sekä turvapuhelimen kuukausivuokran. Palvelu on maksullista ja perustuu Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soiten vahvistamiin maksuihin ja taksoihin. Soite perii asiakkaalta turvapuhelimesta kuukausimaksun (vuokra).  Asiakkaalta peritään kuukausimaksun lisäksi hälytysmaksu, mikäli auttajaorganisaationa toimii Soiten ylläpitämä auttajataho tai hälytys on tarkoituksellisesti aiheeton.

Turvapuhelinhakemuksen voi täyttää Soiten nettisivuilta itsenäisesti, yhdessä läheisten tai hoitohenkilökunnan kanssa.

Asiakasohjauksen ja kotiin järjestettävien tukipalveluiden hakemukset

Asiakasohjauksen ja kotiin järjestettävien tukipalveluiden hakemukset löytyvät Lomakkeet-sivulta.

Lähetä asiakasohjaukseen ja kotiin järjestettävien tukipalveluiden hakemukset tarvittavine liitteineen osoitteeseen:

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite, Asiakasohjaus ja kotiin järjestettävien tukipalveluiden, Terveystie 1, 67200 Kokkola

Asioi digitaalisesti

Nettipohjaisen DigiSoiten Omapalvelun kautta voit hakea asunnonmuutostöitä sekä liikkumista tukevia palveluja:

Voit arvioida tuen tarvettasi Omaolon arvioiden kautta:

Lisätietoa

Liitteet

Puhelinasiointi

Tietoa palvelusta

Ikääntyneille tarjotaan ohjausta ja neuvontaa sosiaali- ja terveyspalveluiden käytössä. Neuvojat kertovat, mitä palveluita ikääntyneille on tarjolla kotiin ja mitä palveluita voi saada kodin ulkopuolella. He opastavat palveluihin hakeutumisessa ja kertovat, mitä niiden käyttö edellyttää. Neuvontaa saa tarvittaessa myös taloudellisten tukien hakemiseen ja niiden yhteensovittamiseen.

Ikääntynyt voi saada neuvontaa esimerkiksi puhelimitse tai asioimalla palvelupisteessä. Palveluohjaajat voivat tehdä palveluihin liittyviä päätöksiä.

Toiminnasta vastaavat

Merja Mäki

Toimintayksikön esihenkilö

Puhelin: +358 40 806 5478

Katso myös nämä