
Tehostettu perhetyö
Tehostettu perhetyö tarjoaa vahvaa tukea haastavassa elämäntilanteessa oleville perheille. Tehostetun perhetyön tavoitteena on tukea perhettä kasvatusvastuussa ja arjessa sekä mahdollisesti välttää lapsen sijoitus kodin ulkopuolelle.
Tehostettu perhetyö tukee ja auttaa perheitä, jotka ovat haastavassa elämäntilanteessa ja tarvitsevat vahvaa tukea tai muutosta nykytilaan. Tukimuoto on suunnattu lastensuojelun asiakkaille. Lastensuojelun asiakkaana oleva perhe ohjautuu tehostetun perhetyön piiriin lastensuojelun sosiaalityöntekijän arvion perusteella.
Tehostetun perhetyön sosiaaliohjaaja työskentelee perheen kotona, lapsen ja perheen arjen eri ympäristöissä sekä toimistolla. Työskentelemme painavista syistä myös ilta-aikaan ja lauantaisin. Tehostettu perhetyö työskentelee koko Soiten alueella.
Tapaamiset voivat sisältää työskentelyä yksittäisen perheenjäsenen, koko perheen ja perheen verkoston kanssa. Työskentelyn tarkempi sisältö, toteutustapa ja kesto mietitään aina lapsen ja perheen tilanteen mukaan. Tavoitteena on tukea perhettä kasvatusvastuussa, arjessa ja mahdollisesti välttää lapsen sijoitus kodin ulkopuolelle, mikä osaltaan kuvastaa toiminnan intensiteettiä.
Tehostetun perhetyön onnistumiselle tärkeintä on, että perhe tunnistaa muutostarpeet ja on motivoitunut työskentelemään ongelmiensa ratkaisemiseksi.
Tehostettuun perhetyöhön voi kuulua esimerkiksi
- Vanhemmuuskeskusteluja
- Sujuvan arjen suunnittelua käytännössä
- Vuorovaikutuksen harjoittelemista pelien, leikin ja tekemisen kautta
- Tunnetaitojen kehittämistä
- Asioinnin harjoittelemista ja sosiaalisten tilanteiden vahvistamista esim. kirjastossa käyntiä tai ulkoilua
- Tukeminen asioinneissa esim. ryhmätoiminta tai terveydenhuolto
- Rajojen asettamisen mallinnusta ja harjoittelua
Huomioithan, että siivoaminen, lapsien vahtiminen tai tukihenkilönä toimiminen, eivät kuulu tehostetun perhetyön palveluihin.