Siirry sisältöön

Psykologit voivat olla avuksi monissa elämän kriisitilanteissä tai kun tarvitaan erilaisia arvioita tai tukea arkeen. Psykologit voivat olla avuksi esimerkiksi, kun tarvitaan:

  • arviota oppimis- tai työkyvystä ja kuntoutuksen mahdollisuuksista
  • tukea lapsen ja nuoren kehitykseen ja kasvattamiseen liittyvissä asioissa
  • tukea elämän kriisitilanteisiin, ihmissuhdevaikeuksiin, mielen pahoinvointiin tai fyysiseen sairastamiseen liittyen
  • mahdollisuutta pohtia ja kehittää omia persoonallisia ajattelu- ja toimintatapoja ja oppia paremmin ymmärtämään omaa itseä
  • aivoperäisten, esim. puhe-, muisti- ja havaintotoimintojen häiriöiden arviota ja hoitoa

Keskeisiä psykologien työtehtäviä ovat psykologisten arviointien ja tutkimusten tekeminen, psykologisten hoitojen ja kuntoutuksen antaminen, konsultaatiot ja psykologisen tietämyksen tuominen asiakkaiden hoitoa ja kuntoutusta suunnitteleviin työryhmiin. Psykologit toimivat eri erityisaloilla osana moniammatillisia työryhmiä sekä sosiaalipalveluiden että terveyspalveluiden alueilla. Psykologin avun piiriin ohjaudutaan eri poliklinikoiden tai työryhmien omien palveluprosessien kautta.

Etsiessäsi apua itsellesi tai perheenjäsenellesi, voit ottaa yhteyttä Soiten psykologipalveluihin. Lapsen mielenterveyteen liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä Perhe-Luurin kautta. Lapsiperheiden mielenterveysasioihin liittyen voit jättää yhteydenottopyynnön myös Apu-Napin kautta. Aikuisen mielenterveyteen liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä aikuispsykiatrian neuvonta- ja arviointipuhelimen kautta. Hätätilanteessa ota yhteyttä päivystysapunumeroon 116 117 tai sosiaalipäivystykseen.

Puhelinasiointi

Tietoa palvelusta

Psykologeihin saat yhteyden eri poliklinikoiden ja palveluyksiköiden kautta.

Toiminnasta vastaavat

Päivi Häggblom

Vastuualuejohtaja, johtava psykologi

Matkapuhelin: +358 44 723 2362

Verkkoasiointi