Siirry sisältöön
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Mikäli koet yksinäisyyttä ja toivoisit löytäväsi mielekästä toimintaa, mutta koet yksinään uuteen toimintaan lähtemisen haasteellisena, voi hyvinvointilähete olla oikea ratkaisu sinulle. Tarve hyvinvointilähetteelle voi syntyä esimerkiksi elämäntapamuutoksen, kuten eläköitymisen, leskeytymisen, sairastumisen tai uudelle paikkakunnalle muuton seurauksena.

Hyvinvointilähetteen saat sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiselta. Lähetteen avulla saat koulutetun linkkihenkilön tukemaan sinua mielekkääseen toimintaan lähtemisessä. Linkkihenkilön kanssa etsitte sinulle mielenkiintoisia kuntien tai järjestöjen palveluja ja toimintoja, jonne lähdette tarvittaessa yhdessä linkkihenkilön kanssa. Saat tukea mielekkääseen toimintaan lähtemiseen enimmillään 6 kuukauden ajan. Tuen tavoitteena on, että sen jälkeen mielekäs toiminta tulee osaksi arkeasi ja voit löytää ympärillesi henkilöitä, joiden kanssa jatkat itsellesi mielenkiintoista toimintaa itsenäisesti.

Hyvinvointilähetteen saatuasi saat rinnallesi linkkihenkilön. Linkkihenkilöt ovat avaintoimijoita hyvinvointilähete-toiminnassa. Linkkihenkilöllä on hyvä tietämys alueen mahdollisuuksista niin kolmannen sektorin kuin muunkin yhteisön toiminnan osalta ja siksi he osaavat etsiä sinulle sopivaa tekemistä lähialueeltasi.

Keskeinen menetelmä linkkihenkilön työssä on dialoginen keskustelu ja motivoiva haastattelu. Linkkihenkilö ei neuvo tai ohjaa, vaan kohtaa sinut vertaisena ja toimii sinun omaa toimijuuttasi tukien. Linkkihenkilöllä on aikaa kuunnella sinun ja voitte rauhassa alkuun tutustua. Linkkihenkilö tukee sinua niissä askeleissa, jotka olet valmis ottamaan ja kulkee sovitun ajan rinnallasi.

Linkkihenkilöt tekevät linkkihenkilötyötä työ- tai palkkionsaaja suhteessa hyvinvointialueelle, ja ovat vakuutettuja tehdessään linkkihenkilötyötä. Linkkihenkilö solmii hyvinvointialueen kanssa sopimuksen linkkihenkilötyöstä, jossa linkkihenkilölle ohjataan hyvinvointilähetteen saanut asiakas ja hän aloittaa asiakkaan kanssa yhteisen määräaikaisen prosessin.

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite toteuttaa yhteistyöllä kpedun Osuvakoulutus Oy:n kanssa linkkihenkilökoulutusta. Linkkihenkilökoulutukseen voit hake kpedun nettisivujen kautta. Koulutukseen voit hakea, jos olet 18-vuotias, omaat kuuntelemisen taidon, sinulla on tietämystä kolmannen sektorin toiminnoista ja haluat auttaa yksinäisiä ja syrjäytymisvaarassa olevia ihmisiä yhteisöjen pariin.

Hyvinvointilähete toiminnan vaikuttavuudesta on saatu tuloksia yksilötasolla ainakin terveydentilan paranemisesta (esim. painon, verenpaineen ja kolesterolin lasku), terveyskäyttäytymisen edistymisestä (esim. liikunnan lisääntyminen ja päihteiden käytön väheneminen), itsetunnon kohenemisesta (esim. omanarvontunnon lisääntyminen ja kokemus siitä, että on hyödyllinen), sosiaalisten kontaktien lisääntyminen ja työllistymisestä.

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueella arvioidaan toiminnan vaikuttavuutta positiivisen mielenterveyden mittarin sekä sote-käyntien määrän avulla. Arviointia tehdään asiakkaan luvalla ja tulokset ovat anonyymeja, eli niistä ei voi tunnistaa yksilöä.

Toiminnasta vastaavat

Sanna-Kaisa Göös

Hanketyöntekijä

Matkapuhelin: +358 40 652 4628

Sähköposti: sanna-kaisa.goos@soite.fi

Katso myös nämä