Siirry sisältöön
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Tuettu päätöksenteko on toisen henkilön antama tuki vammaiselle henkilölle päätöksentekotilanteissa.   

Vammainen henkilö voi saada tätä tukea erillisenä palveluna, mikäli hän tarvitsee tukea voidakseen tehdä omaa elämäänsä koskevia merkittäviä, muita kuin jokapäiväiseen elämään kuuluvia päätöksiä.

Merkittävän päätöksen teon tilanteita voivat olla esimerkiksi: 

  • oma tai läheisen vakava sairastuminen
  • koulun alkaminen
  • opiskelu- tai työpaikan valinta
  • suuret muutokset perheessä
  • muutto pois lapsuudenkodista tai toiselle paikkakunnalle

Tuettu päätöksenteko on subjektiivinen oikeus, jos vammaispalvelulaissa määritellyt edellytykset palvelun saamiseksi täyttyvät.  

Pieniin, arkisiin päätöksiin ei ole oikeutta saada erillistä tuetun päätöksen teon palvelua. Eri palveluissa työskentelevien on kuitenkin toimittava siten, että vammainen henkilö saa tukea arjen valintatilanteissa. Myös vammaisen henkilön luontainen tuki sosiaaliselta verkostolta ja yhteisöltä on tärkeä. 

Tuetun päätöksenteon tarkoituksena on tukea vammaista henkilöä päätöksenteossa siten, että hän voi tehdä ja toteuttaa itse omaa elämäänsä koskevia päätöksiä. Siksi tuettua päätöksentekoa tulee saada tarvittaessa koko päätöksentekoprosessin ajan. Tuettu päätöksenteko sisältää päätöksentekoprosessissa tarvittavan tuen tiedon hankkimisessa, asioiden ymmärtämisessä, päätös- tai toimintavaihtoehtojen ja niiden vaikutusten arvioimisessa, oman mielipiteen muodostamisessa ja ilmaisemisessa, päätösten tekemisessä ja toteuttamisessa sekä muissa vastaavissa toiminnoissa.  

Tuettuun päätöksentekoon ei kuulu asioista päättäminen vammaisen henkilön puolesta. Henkilö joka toteuttaa tuettua päätöksentekoa, ei myöskään saa ottaa kantaa tai vaikuttaa asioihin, joista päättämiseen hän antaa tukea vammaiselle henkilölle. Tuetussa päätöksenteossa päätöksen tekee aina vammainen henkilö itse.  

Vammaisen henkilön tulee voida päätöksentekoprosessin keskustella minkälaisia tunteita erilaiset ratkaisuvaihtoehdot tai tilanteet herättävät ja saada niiden käsittelemiseen ja ilmaisemiseen tukea. 

Päätöksenteko elämän merkittävissä tilanteissa on aikaa vievä prosessi. Tästä syystä tarkkaa määrää palvelun tarpeesta voi olla vaikea arvioida prosessin alkuvaiheessa. Tuettua päätöksentekoa on annettava tarvittaessa joustavasti koko päätöksentekoprosessin ajan.  

Vammaisen henkilön tulee voida osallistua tuettua päätöksentekoa antavan henkilön valintaan. Luottamus tuettavan henkilön ja päätöksenteon tukea antavan henkilön välillä on erittäin tärkeää, koska päätökset koskevat vammaisen henkilön omaa elämää.  

Tukea antavalta henkilöltä ei edellytetä tiettyä koulutusta, vaan vammaisen henkilön yksilölliset tarpeet määrittävät vaadittavan osaamisen. Vammaisen henkilön palvelukokonaisuudesta vastaavan sosiaalihuollon ammattihenkilön on kuitenkin varmistettava, että tuettua päätöksen tekoa antava henkilö ymmärtää tuetun päätöksenteon tarkoituksen, hänellä on vammaisen henkilön yksilöllisiin tarpeisiin nähden riittävä osaaminen ja että hän on riippumaton suhteessa päätöksenteon kohteena olevaan asiaan.  

Katso myös nämä