Tiedote 20.8.2018

Kesäkaverit pitivät seuraa vanhuksille ja vammaisille

Soite palkkasi kesäksi 35 paikallista nuorta pitämään seuraa vanhuksille ja kehitysvammaisille. Yksi Kesä kaverina? -kesätyökampanjaan hakeneista nuorista oli 16-vuotias Roosa-Maria Heinonen, jonka kesäpesti sijoittui asuntola Pesäpuuhun Toholammilla.

Työhön ei kuulunut hoitovelvoitetta vaan yhdessäoloa Pesäpuun asukkaiden kanssa. Heinäkuun helteille osunut työjakso kuluikin muun muassa ulkoilen sekä lautapelejä takapihan terassilla pelaillen. Roosa-Maria oli asukkaiden apuna myös arkisissa askareissa, mutta erityisesti asukkaat pitivät, kun kesäkaveri luki heille.

- Heinähattu ja Vilttitossu -kirjaa luimme paljon. Luimme päivittäin myös sanomalehteä ja juttelimme uutisista. Jäätelömainos sekä lähikunnassa sattunut tulipalo kiinnostivat asukkaita erityisesti.

Kesäkaveritoiminnan tavoitteena oli lievittää vanhusten ja vammaisten yksinäisyyttä. Tärkeintä asukkaille tuntuikin olleen Roosa-Marian seura.

- Meillä oli niin hauskaa, kun siivosimme yhdessä kaappeja. Roosa-Maria oli siinä hyvä apulainen ja nyt on kaapit järjestyksessä. Tulethan katsomaan meitä, kun voit, toivoi Pesäpuun asukkaista Liisa Parkkinen.

Juttukaverina olo oli myös Roosa-Marian mielestä työjakson parasta antia.

- Olen päässyt tutustumaan asukkaisiin ja siihen, kuinka he reagoivat erilaisiin asioihin ja tilanteisiin. Samalla olen saanut tietoa kehitysvammaisten arjesta. Parasta on ollut kuitenkin se, että olen saanut heille hyvän mielen. Siitä on tullut hyvä mieli myös itselle.

Soite toteutti kesätyökampanjan yhteistyössä kuntien kanssa.

















Risto Juntunen, avustaja Helena Pihlajamaa, Oula Tikkanen ja kesäkaveri Roosa-Maria Heinonen viettivät kesäpäivää muistipeliä pelaten.


Tiedotteet