Soite ➔ Viestintä ➔

Tiedote 18.5.2021

Myönteisen vanhemmuuden verkko-ohjelma 3-vuotiaiden lasten perheille laajentaa varhaisen vanhemmuuden tuen yhteistyötä Soiten alueen neuvoloissa

Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymän alueen lastenneuvoloissa on käynnistynyt tutkimus, jossa selvitetään myönteisen vanhemmuuden internetohjelman toimivuutta ja vaikuttavuutta. Uusi Ole läsnä lapsellesi -ohjelma on tarkoitettu kaikkien 3-vuotiaiden lasten huoltajille.

Tutkimuksen aikana vanhemmuusohjelmaa tullaan tarjoamaan lähes 10 000 perheelle eri puolilla Suomea. Tutkimus toteutetaan kuntien neuvolapalveluiden ja Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen yhteistyönä.

-          Kehitämme ja tutkimme vanhemmuuden varhaista tukea, koska vanhemmuus vaikuttaa keskeisesti pienen lapsen kehitykseen. Myönteinen vanhemmuus vahvistaa lapsen itsetuntoa ja hyvää psyykkistä kehitystä, kertoo erikoistutkija Kaisa Mishina Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksesta.

Myönteinen vanhemmuus tarkoittaa sitä, että lapsen huoltaja kykenee ymmärtämään lapsen tarpeita, ohjaamaan lasta myönteisin, turvallisin keinoin sekä ratkaisemaan arjen pulmatilanteita rakentavasti.

Vanhemmuusohjelmaa pääsevät käyttämään Soiten alueen kunnissa kaikki 3-vuotiaiden huoltajat, jotka ovat kiinnostuneita osallistumaan tutkimukseen. Ohjelmassa on viisi vanhemmuuden teemaa, joita käsitellään muun muassa lukumateriaalin, kysymysten ja videoiden avulla.

-          Ohjelma sisältää yksinkertaisia vinkkejä ja vuorovaikutuskeinoja, joita voi hyödyntää helposti arjessa 3-vuotiaan kanssa, Mishina kuvailee.

Tutkimus laajentaa Soiten Voimaperheet-yhteistyötä  

Tutkimus on osa Voimaperheet-tutkimuskokonaisuutta. Siinä on aiemmin kehitetty Huomaa hyvä lapsessasi -vanhempainohjausohjelma, joka on suunnattu alle kouluikäisten lasten käyttäytymisen vaikeuksien vanhempainohjaukseen. Se on kuulunut neuvoloiden palveluvalikoimaan Soiten alueella keväästä 2017.

Perhekeskuspalveluiden ylilääkäri Teemu Parpala kertoo, että Soiten alueella on otettu selkeäksi tavoitteeksi rakentaa perustasolle palveluvalikoima, jolla voidaan tukea lapsia, nuoria ja perheitä ja ennaltaehkäistä sekä hoitaa mielenterveyden häiriöitä varhaisessa vaiheessa.

-          Yhteistyö Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksen kanssa on avannut mahdollisuuksia perinteisten palvelujen täydentämiseen digitaalisilla ja muutoinkin näyttöön perustuvilla matalan kynnyksen menetelmillä, Parpala sanoo.

Nyt alkanut Ole läsnä lapsellesi -ohjelma perustuu Huomaa hyvä lapsessasi -ohjelmaan. Se on kuitenkin kevyempi, kokonaan digitaalinen ja suunniteltu kaikkien perheiden käyttöön. Ohjelmaa voi käyttää missä tahansa tietokoneen tai älylaitteen avulla.

-          Vanhempien kanssa keskusteluun nousee säännöllisesti 2–3-vuotiaan lapsen kasvun mukana tuomat haasteet arjessa ja vanhemmuudessa. 3-vuotiaiden vanhemmille tarjottava Ole läsnä lapsellasi-ohjelma lisää entisestään mahdollisuuksia tukea vanhempien varhaisen vaiheen myönteistä vuorovaikutusta lapsen kanssa, toteaa Parpala.

Perheet saavat neuvolakäynnillä osallistumislinkin ja rekisteröitymiskoodin. Samalla koodilla on mahdollista luoda käyttäjätunnukset yhdelle tai useammalle huoltajalle.

Seulonta ohjaa kohdennettuun valmennukseen

Myös kohdennettu Huomaa hyvä lapsessasi –vanhempainohjaus kuuluu edelleen neuvolan palveluvalikoimaan Soiten alueen kunnissa.

Sitä tarjotaan osalle vanhemmista väestöseulonnan perusteella, joka toteutetaan nelivuotisneuvolassa osana lapsen psykososiaalisen toimintakyvyn arviointia. Perheelle tarjotaan mahdollisuutta osallistua vanhempainohjausohjelmaan, kun he arvioivat kyselyssä lapsellaan olevan kuormittavia käyttäytymisen vaikeuksia.

-          Huomaa hyvä lapsessasi-ohjelma on tarjonnut lastenneuvolatyöhön joustavan ja perheille helposti lähestyttävän työkalun, jonka avulla vastata lapsen käytöksen haasteisiin. Digitaalisuus mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman vanhemmuuden tuen perheille, ja viikoittainen valmennuspuhelu tuo siihen yksilöllisyyttä, Parpala kuvailee. 

Tutkimukset ovat osoittaneet, että lapsuusiän käytösongelmat voidaan tunnistaa jo ennen kouluikää, ja vanhempainohjaus on niiden vaikuttavin psykososiaalinen hoitomuoto. Hoitamattomat ongelmat ovat yhteydessä kohonneeseen aikuisiän sosiaalisten ja mielenterveyden ongelmien riskiin.

Vuoden 2021 aikana Soiten alueella käynnistyy myös Huolet hallintaan –verkko-ohjelma 2. –6.-luokkalaisten lasten pelkojen ja ahdistuneisuuden hoitoon. Sekin toteutetaan osana Voimaperheet-yhteistyötä.

-          Jatkossa palveluvalikoimamme on tarkoitus pitää sisällään digitaalisia palveluita, ryhmätoimintoja ja perustason työntekijöiden käyttöön soveltuvia menetelmiä, kertoo Parpala.

Voimaperheet-tutkimukset toteutetaan osana eriarvoisuuden, interventioiden ja uuden hyvinvointiyhteiskunnan tutkimuksen lippulaiva INVESTiä, jota rahoittaa Suomen Akatemia. 



Tiedotteet