Siirry sisältöön
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite on saanut sosiaali- ja terveysministeriöltä 349 085 euroa valtionavustusta hoidon jatkuvuusmallin kehittämiseen. Avustuksella jatkokehitetään omalääkäri- ja omahoitajamallia, jonka tavoitteena on vahvistaa hoidon jatkuvuutta ja parantaa palvelujen saatavuutta koko Keski-Pohjanmaan alueella. Omalääkärimalli on otettu Soitessa käyttöön asteittain. Lestijokilaakson ja Perhonjokilaakson asukkaille nimettiin omalääkärit vuoden 2025 aikana, ja Kokkolaan malli laajentui elokuun 2026 aikana.

Hankkeen keskeisenä tavoitteena on, että jokaiselle Soiten vastaanottopalvelujen asiakkaalle nimetään omalääkäri ja omahoitaja. Samalla kehitetään yhtenäiset toimintatavat, joilla asiakkaan hoito toteutuu mahdollisimman johdonmukaisesti saman tutun ammattilaisen tai työparin kautta.

Soitessa hoidon jatkuvuutta on kehitetty jo useiden vuosien ajan, mutta uuden hankkeen myötä toimintamalli laajennetaan koskemaan koko väestöä. Tavoitteena on vähentää palvelujen pirstaleisuutta, vahvistaa henkilökohtaista hoitosuhdetta ja parantaa hoidon vaikuttavuutta erityisesti paljon palveluja käyttävillä, pitkäaikaissairailla, ikääntyneillä sekä muilla jatkuvaa tukea tarvitsevilla asiakasryhmillä.

Hankkeen keskeiset tavoitteet

Hankkeessa:

  • jatkokehitetään yhtenäistä omalääkäri- ja omahoitajamallia koko hyvinvointialueella
  • nimetään omalääkäri ja omahoitaja mahdollisimman kattavasti alueen asukkaille
  • luodaan yhtenäinen väestönjakomalli ja toimintatavat vastuuväestöjen hallintaan
  • kehitetään digitaalisia palveluja osaksi omalääkäri- ja omatiimityötä
  • kehitetään hoidon tarpeen arviointia hyödyntäen kansallisia ratkaisuja
  • vahvistetaan lääkäri-hoitaja-työparien toimintaa ja työnjakoa
  • parannetaan hoitoon pääsyä ja palvelujen sujuvuutta
  • vähennetään avohoidon keinoin vältettävissä olevia erikoissairaanhoidon hoitojaksoja
  • vahvistetaan henkilöstön saatavuutta, työhyvinvointia sekä perusterveydenhuollon veto- ja pitovoimaa
  • luodaan pysyvä mittaristo ja raportointimalli hoidon jatkuvuuden seurantaan.

Pitkällä aikavälillä tavoitteena on, että asiakkaat saavat palvelua tutulta lääkäriltä ja hoitajalta yhä useammin. Hoidon jatkuvuuden vahvistumisen odotetaan vähentävän päällekkäisiä käyntejä, parantavan hoidon suunnitelmallisuutta ja tukevan sairauksien varhaista tunnistamista. Lisäksi tavoitteena on vähentää päivystyksen kuormitusta sekä ehkäistä sellaisia erikoissairaanhoidon osastohoitojaksoja, joita voidaan välttää toimivalla perusterveydenhuollolla.

Hankkeen tavoitteena on myös vahvistaa alueen asukkaiden yhdenvertaisuutta siten, että jokaisella on mahdollisuus pysyvään hoitosuhteeseen ja hoidon jatkuvuuteen riippumatta asuinpaikasta. Kehitettävät toimintamallit on tarkoitus juurruttaa pysyväksi osaksi Soiten palvelutuotantoa hankekauden päätyttyä.

Valtionavustus on myönnetty ajalle 1.7.2026-31.12.2027, ja hankkeessa tehtävät toimintamallit tukevat valtakunnallisen omalääkäriohjelman tavoitteita hoidon jatkuvuuden vahvistamiseksi perusterveydenhuollossa.

Toiminnasta vastaavat:

Lotta Seppinen

Yleislääketieteen ylilääkäri

Satu Marjakangas

Kehittämiskoordinaattori

Matkapuhelin: +358 40 652 4603

Katso myös nämä