Oirearviot ja digihoitopolku asiakkaan tukena – Soiten sähköisten palveluiden tarjonta laajenee
Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soitessa kehitetään jatkuvasti sähköisiä, ajasta ja paikasta riippumattomia palveluja. Sähköiset asiointikanavat toimivat perinteisten asiointikanavien rinnalla digiajan vaihtoehtona, ja ovat keskeinen osa nykyaikaista sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarjontaa.
Kuluneen vuoden aikana Soitessa on otettu käyttöön useita Omaolon oire- ja palveluarvioita. Oirearvioiden ideana on, että asiakas voi täyttää oirearvion tietyn terveysongelman ratkaisemiseksi sähköisesti itselle parhaiten sopivalla hetkellä. Oirearviota käyttämällä asiakas saa toimintaohjeet, jotka voivat olla tilanteesta riippuen joko itsehoito-ohjeet tai esimerkiksi ohjeet hakeutua päivystykseen.
Mikäli kyseessä ei ole päivystyksellistä hoitoa vaativa asia, mutta vaiva vaatii terveydenhuollon ammattilaisen arviota, antaa palvelu mahdollisuuden lähettää oirearvion Soiten ammattilaiselle. Tämän jälkeen ammattilainen ottaa yhteyttä asiakkaaseen ja sopii jatkotoimista.
Kaikkiaan Soitessa on käytössä 13 erilaista terveyspalveluiden oirearvioita ja sosiaalipalveluiden palveluarviota. Sosiaalipalveluiden puolella käytössä on palveluarviot henkilökohtaisesta avusta, liikkumisesta kodin ulkopuolella ja omaishoitotilanteesta.
Terveyspalveluiden puolella käytössä on muun muassa virtsatieinfektion, seksitautiepäilyn, alaselkäkivun tai -vamman oirearviot.
– Ehdottomasti käytetyin oirearvioista on kuitenkin koronaviruksen oirearvio, joka on koronaepidemian aikana tullut tutuksi monelle Soiten alueen asukkaalle, kertoo hankepäällikkö Heidi Luomala.
Mikäli koronaan viittaavat oireet ja tilanne edellyttävät koronatestissä käymistä, sähköinen palvelu näyttää vapaana olevat ajat näytteenottoon ja asiakas voi vahvan tunnistautumisen jälkeen varata niistä itselleen sopivimman. Asiakkaan saapuessa näytteenottoon, ammattilaisella on jo kaikki tarvittavat tiedot asiakkaasta valmiina. Merkittävä osa koronanäytteenottoon tulevista varaa ajan oirearvion kautta.
oulukuussa Soitessa aloitettiin Terveyskylän sepelvaltimotautipotilaan digihoitopolun pilotti. Terveyskylä on kaikille avoin sivusto, joka koostuu erilaisista taloista, joihin on koottu tietoa ja tukea eri elämäntilanteisiin ja oireisiin. Terveyskylän digihoitopolku taas avataan asiakkaalle lähetteen tai hoitosuhteen perusteella asiakasta hoitavassa yksikössä.
Digihoitopolun kautta potilas voi saada tietoa sairaudestaan ja sen hoidosta, välittää omaseurantatietoja ja viestiä ammattilaisen kanssa. Digihoitopolun pilottivaiheen jälkeen palvelua kehitetään saatujen palautteiden perusteella, jonka jälkeen se otetaan laajempaan käyttöön sepelvaltimotautipotilaiden hoidossa.
– Digihoitopolun hyödyntäminen ei poissulje kasvokkain tapahtuvaa hoitoa vaan se toimii muun hoidon tukena, muistuttaa Terveyskylän pääkäyttäjä Jonna Ström.
Soiten sähköiset palvelut
- Kaikki Soiten sähköiset sosiaali- ja terveyspalvelut löytyvät DigiSoitesta
- Omaolo-palvelun oire- ja palveluarviot löytyvät osoitteesta www.omaolo.fi
- Terveyskylän kaikille avoin sivusto toimii osoitteessa www.terveyskyla.fi