Tietoa sosiaalipalveluista ja etuuksista – Sosiaalineuvonta auttaa puhelimitse, chatissa ja paikan päällä
Toisinaan voi olla haasteellista hahmottaa, mihin tahoon tulisi olla yhteydessä, jotta oma asia tulisi hoidetuksi. Tällaisessa tilanteessa Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten sosiaalineuvonta on hyvä paikka lähteä liikkeelle. Sosiaalineuvonta auttaa, kun tarvitset ohjausta ja neuvontaa sosiaalipalveluista.
Sosiaalineuvontaan tulee yhteydenottoja laidasta laitaan, mutta suurin osa yhteydenotoista koskee etuuksien ja tukien hakemista.
Yhteyttä otetaan muissakin talousasioissa, kuten vuokrarästeihin tai takuuvuokraan liittyvissä ongelmissa. Silloin selvitetään, onko asiakkaan mahdollista saada esimerkiksi jotain etuutta, joka on tähän saakka jäänyt hakematta.
– Raha-asioita mietitään yhteistuumin asiakkaan kanssa, jotta taloustilanne kohentuisi tai ei ainakaan huonontuisi, kertoo Soiten aikuissosiaalityön vastuualuejohtaja Anu Pippola.
Apua haetaan myös muuttuneessa elämäntilanteessa. Neuvot voivat olla tarpeen esimerkiksi työttömyyden myötä, kun menot pitää sopeuttaa pienempiin tuloihin. Myös erotilanne saattaa aiheuttaa kysymyksiä.
– Kun tulee ero, edessä on aivan uusi tilanne. Silloin kysytään, miten pitää toimia esimerkiksi lasten elatusasioihin tai tapaamisiin liittyen.
Pippola muistuttaa, että sosiaalineuvonnan sosiaaliohjaajat eivät tee asiakasta koskevia päätöksiä palveluista tai etuuksista. Asiakasta kuitenkin opastetaan, miten asian saa vireille, mistä oikea lomake löytyy ja minne se pitää palauttaa joko sähköisesti tai paperisena.
Sosiaalineuvontaan voi ottaa yhteyttä puhelimitse tai Soiten nettisivuilta löytyvän chat-palvelun kautta, kun valitsee chatin alasvetovalikosta sosiaalineuvonnan. Chat ei mahdollista vahvaa tunnistautumista, joten ohjaus on yleisluonteista. Puhelinpalvelu ja chat palvelevat koko Soiten alueella.
Sosiaalipalveluihin liittyviä asioita voi hoitaa myös paikan päällä iParkissa Kokkolassa sosiaalineuvonnan palvelupisteessä. Sosiaalineuvonnan ajanvaraukseton vastaanotto on ollut koronatilanteen vuoksi tauolla, mutta nyt toiminta on jälleen käynnistynyt ja vastaanotto on auki tiistaisin ja torstaisin kello 9-11. Palvelupisteessä asiakkaiden käytössä on asiakastietokone ja tulostusmahdollisuus.
Jokilaaksoissa sosiaalityöntekijän kanssa voi sopia tapaamisen Perhossa kunnantalolle, Kaustisella Pajalan perhekeskukseen, Kannuksessa Kelan tiloihin ja Toholammilla kunnantalolle. Sosiaalityöntekijä voi tulla myös kotikäynnille, mikäli se on asiakkaalle helpompi ratkaisu.
Kun mahdolliset epäselvät kysymykset on selvitetty, onnistuu sosiaalipalveluiden ja etuuksien hakeminen näppärästi Soiten sähköisen Omapalvelun kautta.
Sosiaalineuvonta
- Soita sosiaalineuvonnan numeroon 040 806 5093, kun tarvitset kiireetöntä neuvontaa sosiaalipalveluihin ja etuuksiin liittyvissä kysymyksissä. Sosiaalineuvonnan puhelinpalvelu on avoinna arkisin klo 9-12 ja 13-14.
- Ajanvaraukseton vastaanotto Kokkolassa (iPark, Vaasantie 6C) tiistaisin ja torstaisin klo 9-11.
- Muissa Soiten alueen kunnissa tapaamiset ajanvarauksella.
- Chat-palvelu arkisin klo 10-12 osoitteessa www.soite.fi