83-vuotias Kauko Ojala selvisi sydäninfarktista ja jatkaa aktiivista elämää Kälviällä
Syyskuun 24. päivä vuonna 2020 on jäänyt kälviäläisen Kauko Ojalan mieleen kirkkaana. Hän oli viettänyt mukavaa syyspäivää keittiössä marjamehua keittäen, ja tekeillä olikin yli 20 litraa mehua itse poimituista marjoista. Välillä hän oli käynyt kylällä hakemassa onnittelukukat tyttärensä 61-vuotispäivän kunniaksi.
Kun Ojala palasi takaisin keittiöhommien pariin, musteni hänen silmissään yllättäen. Hän siirtyi kauemmaksi kuuman mehun ääreltä ja istahti nojatuoliin mittaamaan verenpainetta, ja näytöllä näkyivät tulokset: pulssi 110, yläpaine 100 ja alapaine 70. Päässä humisi ja hartioita kiristi. Ojala päätti käydä portailla hengittelemässä, mutta olo vain paheni.
– Soitin vävylleni Jarmolle, joka oli naapurissa navettahommissa. Sain vain sanottua, että tule käymään täällä. Puheeni oli puuroutunut, mutta Jarmo sai selvää ja tuli saman tien. Hän totesi heti, että olin vitivalkoinen ja minulla oli kylmä hiki otsalla. Niinpä hän soitti ambulanssin.
Lähin ambulanssi oli sillä hetkellä Kannuksessa, ja se lähti ajamaan saman tien Kälviää kohti. Ambulanssi saapui perille kymmenessä minuutissa klo 17.05, eli 25 minuuttia siitä, kun ensioireet olivat alkaneet.
– Heti ensihoidon saavuttua sain rauhan. Luotin siihen, että kyllä tässä hyvin käy. Ensihoitajat olivat yhteydessä sekä Kokkolan päähän että Ouluun, ja jälkikäteen kuulin, että myös helikopteri oli ollut valmiudessa saapumaan. Viimeinen asia, minkä kuulin, oli kun puhelimeen sanottiin sanat: syke 235, yläpaine 40 ja alapaine 30. Olin kuulemma sanonut, että nyt kuolema tulee.
Ojala heräsi sydäniskurin iskuun.
– Ajattelin, että kuka täällä sotii. Sen jälkeen virkosin, ja olo oli kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Humina oli kadonnut ja näkö oli selkeä. Ensihoitajia huvitti, kun kehuin heidän silmiään kauniiksi, Ojala kertoo hymyillen.
Sitten kävi matka ambulanssilla Keski-Pohjanmaan keskussairaalan sydänvalvontaan, jossa Ojala vietti seuraavan yön.
– Minusta pidettiin niin hyvää huolta sekä ensihoitajien että sydänvalvonnan henkilökunnan toimesta. Seuraavana päivänä olikin sitten pallolaajennuksen vuoro, ja taas sain kokea, kuinka hyvin organisoitua toiminta on, ja kuinka hyvissä käsissä sitä ollaankaan.
– Näin oman sydämeni monitorissa, ja lääkäri Tero Pinola kertoi hyvin havainnollistaen, että verisuonissa olevat ”klöntit” pitäisi saada pois. Hän kyseli ystävällisesti, että olenko muistanut ottaa kolesterolilääkkeeni. No, enhän minä aina ollut muistanut, mutta tuon keskustelun jälkeen olen ottanut joka ikisenä päivänä, Ojala toteaa nauraen.
Aktiivista elämää niin hiihdon, metsänhoidon, marjastamisen kuin pyöräilemisenkin parissa viettävä 83-vuotias Ojala kertoo vastaanottaneensa sydäntapahtuman yhteydessä elämänohjeen, josta voimme jokainen ottaa oppia.
– En tiedä mikä harha se oli, vai oliko ohje ylemmältä taholta, mutta jostain minulle tuli tällainen elämänohje: elä enemmän itsellesi ja läheistesi sekä ystäviesi kanssa, ja niin, ettet tietoisesti loukkaa tai vahingoita ketään.
Tätä ohjetta Ojala noudattaa viettäen aikaa ystävien kanssa liikkuen, ja perheen kanssa yhdessä ollen.
– Sain pari vuotta sitten tekonivelet molempiin polviin, ja niiden ansiosta olen voinut jatkaa liikuntaharrastuksiani. Viime talvena hiihdin yli 700 kilometriä ja pyörälenkit ovat 25–30 kilometrin mittaisia. Liikuntaharrastukset tuovat laatua elämään. Perhe on myös tärkeä osa elämää, ja varsinkin lastenlastenlapset tuovat iloa ja vilskettä, Ojala toteaa hymyillen.
Vaikka sydänifarkti ei ole jättänyt Ojalaan pelkotiloja, on muutaman vuoden takainen tilanne aika ajoin mielessä.
– Muistan, että ambulanssin numero oli 321. Laitan vieläkin kädet ristiin aina, kun se tulee liikenteessä vastaan, Ojala toteaa herkistyen.
—
Haluaisitko sinäkin kertoa, minkälaista apua tai tukea sinä tai läheisesi olette saaneet Soiten ammattilaisilta? Minkälaiset hädän, huolen, helpotuksen tai ilon hetket ovat jääneet mieleen?
Lähetä meille sähköpostia osoitteeseen viestinta(a)soite.fi, niin olemme yhteydessä haastattelun sopimiseksi.