Siirry sisältöön
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Sähköinen perhekeskus on perheiden, perhettä suunnittelevien, nuorten sekä ammattilaisten verkkopalvelu, joka kokoaa luotettavan tiedon, tuen ja palvelut yhteen paikkaan. Lisäksi palvelu ohjaa alueellisiin ja kunnallisiin palveluihin.

Omaperheestä löytyy tietoa ja palveluja perheille ja perhettä perustamassa oleville. Omaperheessä on kattavasti sisältöjä mm. raskauteen ja synnytykseen, vauvavuoteen, lapsuuteen ja nuoruuteen sekä vanhemmuuteen ja parisuhteeseen liittyen. Omaperhe ohjaa perheitä myös Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen palveluiden pariin. 

Omahelpperiin on koottu nuorille tietoa, tukea ja palveluita elämän eri tilanteisiin, aina mielen hyvinvoinnista opiskelupaikan valintaan ja edelleen vapaa-aikaan. Omahelpperi ohjaa nuoria myös Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen palveluiden pariin. 

Sähköisen perhekeskuksen kehittämisen taustalla on valtakunnallinen lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma ja perhekeskustoimintamalli. DigiFinland Oy koordinoi Sähköisen perhekeskuksen kehitystyötä. DigiFinland Oy on julkisen hallinnon digitalisaatiota edistävä erityistehtäväyhtiö. Yhtiön omistajia ovat vuoden 2023 alusta alkaen hyvinvointialueet, Helsingin kaupunki, HUS-yhtymä ja valtio. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soite koordinoi sähköisen perhekeskuksen käyttöä Keski-Pohjanmaalla. 

Katso myös nämä