Siirry sisältöön
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

– Ennen ajateltiin hoidon edistämisen vaativan, että asiakas tulee vastaanotolle käymään. Nyt tärkeintä on, että asiakkaan asiaa viedään eteenpäin mahdollisimman tehokkaasti, kertoo terveyskeskuslääkäri Antti J. Saari.

Jos tilanne on sellainen, että asiakas voi pärjätä myös ilman yhteydenottoa, käydään puhelimessa läpi, miksi näin on ja mistä muualta kuin terveyskeskuksesta asiakas voi seuraavalla kerralla löytää vastauksen kysymykseensä.
Esimerkkinä Saari mainitsee perusterveen henkilön häiritsevän yskän, joka on yksi yleisimmistä syistä ottaa yhteyttä terveyskeskukseen. Apteekkituotteiden ohella yskän parantamiseen on hoidollisesti kuitenkin vain vähän annettavaa, eikä terveyskeskukseen ole välttämätöntä soittaa. Tällöin asiakas ohjataan oikean tiedon äärelle.
– Pyrkimyksenä on, että asiakkaan huoli jäsennetään niin, että vastaava huoli ei enää toistu. Asiakas voi ammattilaisen kanssa käydä yhdessä läpi, mistä löytää tilanteeseen sopivaa yleistä luotettavaa materiaalia.

Luotettavaa materiaalia löytyy muun muassa Terveyskylän nettisivuilta osoitteesta www.terveyskyla.fi. Asiakas voidaan myös ohjata täyttämään oirearvio osoitteessa www.omaolo.fi. Palvelu auttaa arvioimaan, tarvitsee- ko vaivaa käydä näyttämässä ammattilaiselle vai riittävätkö kotihoito-ohjeet.

Hoitaja ottaa verikoetta.
Monet terveysongelmat vaativat fyysisen vastaanottokäynnin terveyskeskuksessa, mutta mahdollisuuksien mukaan asia pyritään hoitamaan puhelimessa tai sähköisiä palveluita hyödyntäen, jolloin terveyskeskuskäyntiä ei välttämättä tarvita.

Edelleen on paljon asioita, jotka vaativat fyysisen vastaanottokäynnit terveyskeskuksessa. Niitä ei ole tarkoitus lopettaa vaan tehdä käynneistä entistä vaikuttavampia. Se tarkoittaa muun muassa tarpeellisen tiedon, kuten laboratoriotulosten tai kotiseurantatulosten keruuta jo ennen vastaanottokäyntiä.

Omaan terveysasemaan voi olla yhteydessä soittamalla tai lähettämällä viestin Omahoito-palvelun kautta osoitteessa https://soite.terveytesi.fi. Kaksisuuntaista viestintää on erityisesti kiitelty sen nopeudesta. Viesti välitetään mahdollisuuksien mukaan asiaa aiemmin hoitaneelle, jolloin ei hukata jo tehtyä yhteistyötä. Se sujuvoittaa asian hoitamista.

– Terveyskeskus on luonteeltaan sellainen, että sinne voi aina ottaa yhteyttä. Näin on myös jatkossa. Siinä digipalvelut toimivat hyvänä lisänä perinteisille palvelukanaville.

Katso myös nämä