Siirry sisältöön
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Keski-Pohjanmaan hyvinvointialueen valmistelutoimielin kokoontui keskiviikkona 10.11.2021. Paikalla oli myös valmistelutyötä seuraavan poliittisen seurantaryhmän puheenjohtaja Sari Innanen.

Väliaikainen toimielin päätti, että hyvinvointialueen viralliset ilmoitukset ja kuulutukset julkaistaan Soiten virallisella ilmoitustaululla sekä sanomalehti Keskipohjanmaassa suomeksi ja Österbottens Tidningissä ruotsiksi. Ensisijaisesti ilmoitustarve koskee VATE:a. Myös aluevaalien järjestämisen yhteydessä aluevaalilautakunnan tulee tehdä vaaleja koskeva virallinen kuulutus. 

Kokouksen toisena asiana väliaikainen valmistelutoimielin päätti, että poliittisen seurantaryhmän jäsenille maksetaan kokouspalkkiot Soite-kuntayhtymän palkkiosäännön mukaisin ehdoin. Kokouspalkkiot maksetaan VATE:n ja hyvinvointialueen valmistelun varoista. Myös aluevaalilautakunnan työskentelyssä ja kokouspalkkioissa on päätetty jo aiemmin noudattaa soveltuvin osin Soiten kokouspalkkioista annettua päätöstä ja sääntöä. Lisäksi kokouksen muissa asioissa yhteistoimintaelimen henkilöstöedustajiin tehtiin muutoksia henkilöstöedustajien ehdotuksen mukaisesti.  

Katso myös nämä