Lääkeautomaatti
Soiten kotihoidossa on käytössä lääkeautomaatit, jotka avustavat kotihoidon asiakkaita ottamaan lääkkeensä oikeaan aikaan lääkärin määräämällä tavalla.
Puhuva lääkeautomaatti muistuttaa asiakasta lääkkeenotosta ja antaa oikeat lääkkeet valmiiksi avatussa pussissa. Lääkeautomaatti muistuttaa ja ohjaa ottamaan lääkkeet aina oikeaan aikaan, vaikka lääkkeitä pitäisi ottaa montakin kertaa päivässä. Mikäli lääke jää ottamatta, automaatti nielaisee lääkepussin sisäänsä ja lähettää asiasta ilmoituksen kotihoidon hoitajalle.
Automaatista ei voi myöskään ottaa liikaa lääkettä, sillä sitä ei saa järeilläkään työkaluilla murrettua auki.
Lääkeautomaatin myötä asiakkaan lääkkeidenotto helpottuu ja itsenäisyyden sekä oman elämänhallinnan tunne kasvaa. Lääkkeenottoaikojen vakiintumisen myötä myös asiakkaan vointi paranee. Samalla kotihoidon
työntekijöillä jää enemmän aikaa asiakkaille ja heidän hyvinvoinnilleen, kun rutiininomaisen lääkkeenjakelun huolehtii automaatti.