Siirry sisältöön
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Pediatrian kesäkoulu on suunnattu 5. vuosikurssin lääketieteen kandidaateille ja lisensiaateille. Kesäkouluun voivat osallistua myös 4. vuosikurssin kandidaatit, joilla on suoritettuna vähintään neljännen vuoden opinnot ja lastentautiopin kurssi. Kantavana ajatuksena on tarjota nuorille lääkäreille työkaluja lapsipotilaiden kohtaamiseen, tutkimiseen ja hoitamiseen.

Pediatrian kesäkoulu järjestettiin ensimmäisen kerran Soiten lastensairaalassa vuonna 2023. Suuren kysynnän vuoksi vuonna 2024 kesäkouluun järjestetään kaksi ryhmää:

  • 15.4–9.6.2024 Kesäkoulu ryhmä 1
  • 10.6–4.8.2024 Kesäkoulu ryhmä 2

Kesäkouluun valitaan 4-5 lääkäriä, jotka kiertävät lukujärjestyksen mukaan eri sijoituspisteissä. Jokaisessa sijoituspisteessä on omat, ennalta sovitut oppimistavoitteet. Kesäkoulun lääkärien konsulttina toimii lastentautien erikoislääkäri, jolla ei ole samanaikaisesti muita työtehtäviä. Konsulttina toimiva lastentautien erikoislääkäri on koko ajan tavoitettavissa puhelimitse. Hän voi tulla myös paikan päälle tutkimaan potilaan yhdessä kesälääkärin kanssa esim. lastenpäivystykseen tai poliklinikalle. Lastentautien erikoislääkärin lisäksi perusterveydenhuollon sijoituspisteiden konsultaatiotukena on pitkän kokemuksen omaava yleislääketieteen erikoislääkäri tai avopediatri.

Kesäkoulun lääkärit työskentelevät erillisen lukujärjestyksen mukaan erikoissairaanhoidossa lasten ja nuorten poliklinikalla, lastenosastolla, vastasyntyneiden teho- ja valvontaosastolla ja lasten päivystyksessä. Perusterveydenhuollossa työskentely tapahtuu neuvola- ja kouluterveydenhuollossa. Jos kesäkouluun osallistuva lääkäri on suorittanut vasta 4. vuosikurssin opinnot, työpisteet sijoittuvat ainoastaan erikoissairaanhoitoon (lastenosasto, vastasyntyneiden teho-osasto, lasten ja nuorten pkl, lasten päivystys).

Eri toimipisteissä tapahtuvan kliinisen työn lisäksi kesäkoulussa opetellaan lastentauteja aamumeetingeissä sekä jokaviikkoisissa ongelmalähtöisen oppimisen PBL-tutoroinneissa (problem based learning). Istunnoissa käydään läpi lastentautiopin teoriaa kouluttajalääkärinä toimivan erikoislääkärin johdolla kliinisten potilastapausten pohjalta.

Mitä tarjoamme?

  • Opit lapsista kaiken, mitä yleislääkärin tulee tietää.
  • Pääset hoitamaan kattavasti erilaisia lapsipotilaita perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa.
  • Kesäkoulun jälkeen osaat kohdata, diagnosoida ja hoitaa lapsipotilaan useissa eri terveydenhuollon toimintaympäristöissä.
  • Kesäkoulun lääkäreille on varattu oma seniorilääkäri, joka on tavoitettavissa puhelimitse ja tulee tarvittaessa paikalle.
  • Kilpailukykyisen palkkauksen.
  • Mahdollisuuden tehdä virka-ajan ulkopuolista päivystystä terveyskeskustasoisessa lasten päivystyksessä.
  • Jokainen kesäkoulun lääkäri saa itselleen myös kattavasti kirjallista materiaalia sekä oman Lastentautien päivystyskirjan (Duodecim).

Pediatrian kesäkoulu sopii sinulle jos:

  • Sinulla on reipas asenne ja halu oppia uutta.
  • Olet lääketieteen kandidaatti tai lisensiaatti, jolla suoritettuna vähintään neljännen vuoden opinnot ja lastentautiopin kurssi.
  • Haluat oppia lastentaudeista sen, mitä yleislääkärin tarvitsee tietää tai haluat tutustua lastentauteihin erikoisalana.

Hae nyt ja varaa paikka itsellesi täysin uudenlaiseen pediatriseen kokemukseen! 

Hakuaika päättyy 29.2.2024 klo 12.

Tiedusteluihin vastaa:

Krista Björkman oyl
krista.bjorkman@soite.fi
puh. 040 652 4591

Eija Ranta-Nilkku yl
eija.ranta-nilkku@soite.fi
puh. 040 653 4477

Poliklinikka (2 viikkoa)

  • Pitkittynyt yskä
  • Lasten astma
  • Atooppinen ihottuma
  • Lasten allergiat
  • Kastelu, ummetus
  • Refluksioireilu
  • Keliakia
  • Kehitysviiveet, lievät neuropsykiatriset häiriöt

Lastenosasto (1 viikko)

  • Lasten tavallisimmat infektiot
  • Vastasyntyneen syömisongelmat
  • Lasten kuumekouristukset
  • Pitkäaikaissairaan lapsen hoidon erityispiirteet

Neuvola ja kouluterveydenhuolto (2 viikkoa)

  • Normaali kasvu
  • Normaali kehitys 
  • Normaali murrosikä
  • Itkuinen vauva
  • Taaperon uhma
  • Lapsiperheen tukipalvelut

Lastenpäivystys (2 viikkoa)

  • Sairaan lapsen tunnistaminen
  • Lapsen elvyttäminen
  • Hengitysvaikeudet
  • Korvatulehduksen diagnostiikka ja hoito
  • Virtsatieinfektiot
  • Lasten pienet traumaattiset murtumat ja nyrjähdykset
  • Lasten pienet tikattavat haavat

Vastasyntyneiden teho-osasto (1 viikko) 

  • Vauvan tutkiminen 
  • Sairaan imeväisen tunnistaminen 

Katso myös nämä