Koronarokotustoiminta keväällä Soiten alueella – uudet tehosteannokset voimakkaasti immuunipuutteisille
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ei suosittele koronarokotusten uutta väestöpohjaista tehosteannoskierrosta keväälle 2023. Voimakkaasti immuunipuutteisille suositellaan kuitenkin tehosteannoksia lääkärin tekemän yksilöllisen harkinnan perusteella. Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue Soitessa koronarokotuksiin on mahdollista hakeutua huhtikuussa kolmena rokotuspäivänä ja tämän jälkeen terveyskeskuksen tai neuvolan kautta.
THL ei suosittele väestöpohjaista koronarokotusten uusia tehosteannoskierrosta tälle keväälle. Voimakkaasti immuunipuutteisille 12 vuotta täyttäneille suositellaan kuitenkin tehosteannoksia lääkärin tekemän yksilöllisen harkinnan perusteella.
Riskinarvion tekee potilasta hoitava lääkäri, potilailla on hoitosuhde yleensä erikoissairaanhoitoon. Samalla on hyvä tehdä arvio koronalääkityksen tarpeesta tartuntatilanteessa, koska voimakkaasti immuunipuutteisilla ei aina muodostu vastetta rokotteelle tai vaste jää heikoksi. Hoitava lääkäri määrittelee tehosteannosten määrän ja aikataulun. Rokotevalmisteiden myyntiluvissa tehosteannosten vähimmäisaikaväli on kolme kuukautta.
Linkki: Ketkä katsotaan voimakkaasti immuunipuutteisiksi? (THL)
Aikaisemmat koronarokotesuositukset väestölle ovat edelleen voimassa, eli rokotteen 1-5 annoksia saa edelleen jos ne vielä puuttuvat.
Koronarokotukset Soitessa keväällä 2023
Soite järjestää kevään aikana koronarokotuspäiviä seuraavasti:
- Ke 26.4.2023 klo 8.00 – 15.00 Kokkolan terveyskeskus, Mariankatu 28, 67200 Kokkola
- To 13.4.2023 klo 12.00 – 15.00 Kannuksen terveyskeskus, Lopotinkatu 2, 69100 Kannus
- Pe 14.4.2023 klo 12.00 -15.00 Tunkkarin terveyskeskus, Mäntöläntie 2, 69730 Tunkkari
Aika koronarokotukseen on varattava etukäteen joko sähköisen ajanvarauksen kautta tai puhelimitse.
- Sähköinen ajanvaraus DigiSoiten Omahoito-palvelussa on avoinna 24/7.
- Ajanvaraus puhelimitse oman terveyskeskuksen kautta.
Aiemmin mainittujen rokotuspäivien jälkeen koronarokotuksen voi saada terveyskeskuksesta tai neuvolasta muiden rokotusten tapaan.
THL seuraa koronaepidemian kehittymistä ja muuttaa tarvittaessa rokotussuosituksiaan. THL harkitsee koronan seuraavaa tehosteannoskierrosta iäkkäille ja riskiryhmiin kuuluville ensi syksynä mahdollisesti yhdessä influenssarokotusten kanssa. Soitessa noudatetaan THL:n linjauksia ja tiedotamme jatkotoimista tarvittaessa.