Siirry sisältöön
Keski-Pohjanmaan hyvinvointialue

Etenkin tekonivelkirurgiassa, anestesiaa vaativissa hammas- ja tähystystoimenpiteissä sekä kita- ja nielurisaleikkauksissa ovat jonotusajat leikkaukseen pidentyneet, ja Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa on ryhdytty lyhentää jonoja ylimääräisillä toimenpidepäivillä.

Valitettavasti liian usein käy kuitenkin niin, että toimenpidettä ei voida suorittaa, koska potilas peruu tulonsa. Infektioiden vuoksi toimenpide tuleekin aina perua, mutta osa peruutuksista on sellaisia, joista tiedon olisi voinut ilmoittaa Soiteen ajoissa ja peruutusaika olisi voitu antaa toiselle potilaalle.

”Yleisiä syitä peruutuksille ovat myös ihotulehdus tai tulehtuneet näppylät, alkava flunssa tai esimerkiksi epäily leikkauksen järkevyydestä. Niitä ei kannata yksin miettiä vaan mieluummin soitto meille ajoissa ja pohditaan yhdessä, miten asiassa voidaan edetä” kertoo johtajaylilääkäri Katja Virta.

Vetoamme toimenpiteeseen tuleviin potilaisiin tai heidän huoltajiinsa, että mahdollisesta esteestä ilmoitetaan Soitelle mahdollisimman pian ennen suunniteltua aikaa. Näin voimme antaa perutun ajan toiselle potilaalle, jolloin leikkausjonokaan ei turhaan pitene. Ajan leikkaukseen voi perua ottamalla yhteyttä hoidonvaraajaan.

Liian myöhään perutut leikkausajat tulevat myös erittäin kalliiksi hyvinvointialueelle, sillä tällöin leikkaussalit ovat tyhjillään.

Peruuttamattomasta varauksesta peritään asiakas- ja potilasmaksuhinnaston mukainen maksu 51,50 €.

Katso myös nämä