
Hae tukiperhettä tai tukihenkilöä
Lapselle voidaan järjestää tukihenkilö tai tukiperhe silloin, kun omassa perheessä on haasteita ja tuen tarvetta, eikä luontainen tukiverkosto kykene olemaan riittävästi lapsen ja perheen tukena. Tukitoiminnan tavoitteena on lapsen tai sisarusten ja heidän perheensä auttaminen sekä lapsen terveyden ja kehityksen turvaaminen.
Tukihenkilöä tapaavat lapset ja nuoret ovat pääsääntöisesti 12–17-vuotiaita. Lapsi tai nuori tapaa tukihenkilön 1–4 kertaa kuukaudessa muutaman tunnin ajan kerrallaan yhteisen tekemisen merkeissä esimerkiksi harrastuksen parissa.
Tukiperheessä käyvät lapset ovat pääsääntöisesti 3–12-vuotiaita. Lapsi käy tukiperheessä yleensä yhtenä viikonloppuna kuukaudessa sekä tarvittaessa lomien aikana.
Tukisuhteen alussa pidetään neuvottelu, jossa sovitaan tukisuhteen tavoitteista, kestosta, käyntimääristä ja kuljetuksista. Palvelu on maksutonta.
Lisätietoja saa tukisuhdekoordinaattorilta tai lapsiperheiden palveluohjauksesta.
Näin haet tukiperhettä tai tukihenkilöä lapselle
Tukihenkilön tai tukiperheen myöntäminen edellyttää sosiaalihuollon asiakkuutta. Sosiaalihuollon asiakkuudessa jo olevalle lapselle tukihenkilöä tai tukiperhettä haetaan täyttämällä hakemus yhdessä omatyöntekijän kanssa.
Hakemus löytyy sosiaalipalveluiden lomakkeet -sivulta.
Mikäli lapsella ei ole sosiaalihuollon asiakkuutta, tulee tehdä yhteydenotto sosiaalihuollosta vastaavaan viranomaiseen Soiten Omapalvelun kautta.
Puhelinasiointi
-
Perhe-Luuri
Soita: +358 6 826 3011PalveluajatPalveluajat
Ma 08:00–12:00
Ti–ke 12:00–16:00
To–pe 08:00–12:00
-
Sosiaaliohjaaja
Soita: +358 40 489 2079